”Tää kaikki johtakoon siihen, että minä oon todella se ennakkotapaus eikä susi.”
Tämä on osa halsualaisen sudentapoista epäillyn metsästäjän viimeistä viestiä, jonka hän jätti metsästysseuralleen julkaistavaksi. Mies surmasi itsensä muutama päivä kuulustelujen jälkeen.
Halsuan metsästysseuran puheenjohtaja järkyttyi tapahtuneesta ja viestistä. Hänen mielestään niihin patoutuu kaikki se turhautuminen, jota maaseudulla tunnetaan virallista petopolitiikkaa kohtaan.
”Ei voi olla oikein, että vaivalla talkootöinä kerätyt suurpetohavainnot jäävät tutkijoiden pöytälaatikoihin. Mitta on nyt totaalisen täysi”, nimettömänä haastattelun antanut puheenjohtaja sanoo.
Eniten puheenjohtajaa korpeaa ihmisten eriarvoistaminen. Turussa tai muissa taajamissa varoitetaan yhdestäkin sudesta, Halsualla on viime aikoina ollut jatkuvasti susia pihoissa.
Keskipohjalaiset ovat vaalineet uhanalaisia metsäpeuroja ja saaneet kannan kasvamaan. Samalle alueelle synnytetty petoreservaatti on pysäyttänyt peurakannan kasvun.
”En vihaa sutta, se on arvokas ja viisas eläin”, metsästäjän leski sanoo. Mutta suden paikka on metsässä, ei pihoissa eikä taajamissa.
Ylhäältä saneltua liiallista petojen hyysäämistä nainen ei voi ymmärtää. Hän kokee ylempien tahojen kohtelevan maaseudun ihmisiä väärin. ”Aivan typerät lait.”
Poliisejakaan leski ei sano vihaavansa, he tekevät vain työtään. ”Mutta miten kotiin voi tulla niin pelokas mies? Mitä siellä kuulusteluissa tapahtui?”
Metsästyksestä nainen on halunnut pysytellä erossa. Mies oli innokas metsästäjä, normaali perheenisä.
Hautajaiset olivat viime viikon perjantaina.
REIJO VESTERINEN