• Bse-testit loppuvatterveiltä naudoilta

    Uutiset
    20.2.201315:00
    MT toimitus

    Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt lopettaa terveenä teurastettujen nautojen bse-testauksen maaliskuun alusta lähtien.

    Muutos perustuu Euroopan komission päätökseen, joka antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden luopua terveenä teurastettujen nautojen bse-testeistä.

    Bse-tutkimusta ei uuden asetuksen mukaan enää vaadita myöskään tiloilla omaan käyttöön teurastetuista naudoista.

    Bse-taudin seurantaa varten tutkitaan edelleen sellaiset yli 48 kuukauden ikäiset naudat, joilla on teurastuksen yhteydessä havaittu sairauden oireita tai joita ei ole teurastettu terveenä teurastamolla.

    Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen lausunnon mukaan bse-taudin esiintymisen seuraamiseksi unionin alueella riittää, jos testataan itsestään kuolleet, lopetetut ja sairaana teurastetut tai hätäteurastetut naudat.

    Kuluttajien terveys turvataan poistamalla teurastuksen yhteydessä ne osat, joissa bse-taudin aiheuttaja voisi esiintyä, jos eläimellä olisi tartunta. Riskiosia ovat kallo, selkäranka ja suolet.

    Vuonna 2012 Suomessa testattiin yhteensä noin 39 000 nautaa, joista noin 27 000 oli teurastettu terveenä. Testit on tehty Elintarviketurvallisuusvirastossa valtion kustannuksella. Testauskustannus on ollut noin 30 euroa testiä kohti.

    Nautojen bse-tapaukset ovat viime vuosina vähentyneet huomattavasti koko EU:n alueella vuosituhannen alussa tehdyistä ankarista toimenpiteistä johtuen.

    Vuonna 2012 koko unionin alueella todettiin 18 bse-tapausta. Suomen ainoa tapaus todettiin vuonna 2001.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    bse-tauti
    nauta
    elintarviketurvallisuus
    Maa- ja metsätalousministeriö
    EU-asetus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria