• Ahvenanmaalla riittää aseita ja puolustustahtoa, mutta yksi asia puuttuu

    Ahvenanmaan puolustuksellisesta erityisasemasta on uskallettava käydä keskustelua. Puolustushalua saarilla näyttää riittävän, kirjoittaa MT:n päätoimittaja.
    Kiristynyt turvallisuuspoliittinen tilanne on voimistanut ahvenanmaalaisten maanpuolustustahtoa.
    Kiristynyt turvallisuuspoliittinen tilanne on voimistanut ahvenanmaalaisten maanpuolustustahtoa. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Turvallisuus
    24.4.202606:00
    Kolumni
    Jussi Orell
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Hufvudstadsbladetin kyselyn mukaan kaksi kolmesta ahvenanmaalaisesta olisi valmis puolustamaan aluettaan aseellisesti. Ahvenanmaa on demilitarisoitu, mutta siellä on 16 000 rekisteröityä asetta. Presidentti Alexander Stubb ei näe tarvetta muuttaa asemaa.

    Hufvudstadsbladet-lehti julkaisi huhtikuun alussa uutisen, joka olisi ansainnut nähtyä isomman jatkokeskustelun. Lehden teettämän mielipidetiedustelun mukaan suurin osa ahvenanmaalaisista olisi tositilanteessa valmis puolustamaan aluettaan aseellisesti.

    Kaksi kolmesta kyselyyn vastanneesta on valmis tarttumaan aseeseen. Miesten puolustustahto on kasvanut naisia selvemmin.

    Vankassa puolustushalussa ei näinä levottomina aikoina ole sinänsä mitään ihmeellistä. Merkittävän kyselyn tuloksesta tekee se, että Ahvenanmaa on demilitarisoitu alue.

    Puolustusvoimilla ei ole siellä jatkuvaa läsnäoloa saati sotilaskoulutusta. Demilitarisoinnilla on pitkät juuret ja se vahvistettiin laajan itsehallinnon rinnalla vuonna 1921, jolloin Ahvenanmaa jyvitettiin Kansainliiton päätöksellä Suomelle Ruotsin sijaan.

    Turvallisuuden ylläpito Ahvenanmaalla on rauhan aikana poliisin ja Rajavartiolaitoksen vastuulla.

    Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Puolustusvoimilla olisi tarkat suunnitelmat strategisesti keskeiselle alueelle siltä varalta, että tilanne perkelöityisi ukrainalaisten droonien harhautumista vakavammaksi.

    Turvallisuuden ylläpito rauhan aikana poliisin ja Rajavartiolaitoksen vastuulla.

    Ahvenanmaan miehet on vapautettu aseellisesta palveluksesta. Vapaaehtoisen palveluksen heistä suorittaa vuosittain muutamasta reiluun kymmeneen mieheen.

    Aseita saarilla sen sijaan riittää. HBL:n mukaan ahvenanmaalaisilla on 16 000 rekisteröityä asetta, mikä on melkoinen määrä noin 30 000 asukkaan alueella. Reserviläistaustaisia henkilöitä saarilla arvioidaan olevan reilut tuhat.

    Mahdollisuuksia osaamisen ylläpitoon heillä on vähän, sillä vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen järjestäminen on kiellettyä.

    Ulkopolitiikkaa johtaa Suomessa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

    Yle kysyi ehdokkailta 2024 presidentinvaaleissa, pitäisikö Suomen sijoittaa sotilaita Ahvenanmaalle. Sijoittamista kannattivat Jussi Halla-aho (ps.), Harry Harkimo (liik.) ja valitsijayhdistyksen Mika Aaltola.

    Vastaan olivat Sari Essayah (kd.), Pekka Haavisto (vihr.), Olli Rehn (kesk.), Jutta Urpilainen (sd.) ja Li Andersson (vas.). Valituksi tullut kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb ei kertonut kantaansa.

    Stubb on sittemmin todennut, ettei alueen juridista asemaa ole tarvetta purkaa. Stubb kertoi vierailullaan Maarianhaminassa elokuussa 2024 nukkuvansa yönsä hyvin tutustuttuaan Puolustusvoimien ylipäällikkönä alueen turvallisuussuunnitelmiin.

    Paha päivä voi joskus tulla.

    Vaikka keskustelu Ahvenanmaan sotilaallisen erityisaseman purkamisesta ei juuri nyt käy kuumana, sitä ei pidä haudata.

    Puolustusvalmiuden ylläpito voisi olla helpompaa ilman rusinat pullasta -mallia, jossa yhdellä maakunnalla on oikeuksia vailla velvollisuuksia.

    Kirjoittaja on MT:n vastaava päätoimittaja

    Lisää aiheesta
    • Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa tutustumassa Suomen Puolustusvoimain toimintaan Santahaminassa vuonna 2015. Isännöimässä tuolloinen puolustusministeri Carl Haglund.

      Politiikka | Yliö: Suomi ja Ruotsi – naapurukset myötätuulessa ja ristiaallokossa

    • Ahvenanmaa on ollut pitkään demilitarisoitu, minkä toteutusta valvoo edelleen Venäjän konsulaatti.

      Politiikka | KD Nuoret vaatii Ahvenanmaan demilitarisoinnin uudelleenarviointia – tällöin saariryhmä demilitarisoitiin ensimmäisen kerran

    •  Ålands Reservister -yhdistyksen perustajajäsen ja toiminnanjohtaja Jonas Back kertoo, että ajatus yhdistyksen perustamisesta Ahvenanmaalle ei saanut alkuaan Ukrainan sodasta, mutta sodan syttyminen on kuitenkin lisännyt alueella kiinnostusta reserviläistoimintaa kohtaan. LEHTIKUVA / NICLAS NORDLUND.

      Yhteiskunta | Ahvenanmaalla viritellään reserviläistoimintaa, eikä maakunnan demilitarisaatio ole esteenä – "Ei muuta kuin antaa mennä vaan"

    Artikkelin aiheet
    ahvenanmaa
    puolustustahto
    demilitarisointi
    puolustusvoimat
    suomen turvallisuuspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle