• Pääministeri Sipilä vetosi illan puheessaan työmarkkinaosapuoliin

    Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vetosi illalla Ylen välittämässä tv- ja radiopuheessaan vielä kerran työmarkkinaosapuoliin. Hän kehottaa osapuolia etsimään helpompia keinoja hankaliksi koettujen keinojen kuten sunnuntailisän leikkauksen korvaamiseksi.
    Uutiset
    16.9.201523:45
    STT

    Pääministeri Juha Sipilän mukaan koko hallituksen esittämä paketti voitaisiin korvata jatkamalla päivittäistä työaikaa parillakymmenellä minuutilla tai luopumalla lomarahoista.

    Sipilä vetosi suoraan kansalaisiin. Tapaa on luonnehdittu poikkeukselliseksi.

    Hän kertoi valvoneensa pitkään ennen päätöstä sunnuntailisistä, koska häneltä oli kysytty, miten viennin kilpailukykyä parantaa sairaanhoitajien tai poliisien sunnuntaikorvausten leikkaaminen.

    "Sunnuntaikorvauksen pienentäminen vähentää merkittävästi julkisen puolen kuluja ja mahdollistaa osaltaan työnantajan sosiaaliturvamaksun alentamisen", Sipilä perusteli.

    Hän puolusti hallituksen työelämäpakettia kahdella epäonnistuneella yrityksellä saavuttaa yhteiskuntasopimus. Hän kertoi olleensa suuresti pettynyt ja yllättynyt, kun hänen viimeisen illan kompromissiesitykseensä ei tartuttu.

    "Silloin minulle oli selvää, että todellista valmiutta yhdessä sopimiseen ei ole."

    Sipilä muistutti, että mitä heikommin valtio hoitaa asioitaan, sitä vaikeammaksi ja kipeämmäksi käy tilanteen korjaaminen.

    "Olimme etunenässä neuvomassa kreikkalaisia. Otetaan nyt neuvot itse käyttöön. Emme saa päästää tilannetta siihen, että muut päättävät asioistamme", Sipilä varoitti.

    Hänen mukaansa valtio on velkaantunut melkein miljoona euroa tunnissa seitsemän vuoden ajan.

    "Näin emme voi jatkaa. Rahat loppuvat."

    Sipilä sivusi puheessaan myös pakolaiskriisiä, mutta keskittyi omien sanojensa mukaan "talouden karuun kuvaan ja uudistamisen tarpeeseen".

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    työmarkkinat
    hallitus
    talouskriisi
    Ylen puhe
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle