• Air Baltic hakeutuu saneeraukseen, mutta lennot jatkuvat

    Toimitusjohtajan mukaan matkustajille toiminta jatkuu normaalisti.
    Lentoyhtiön pääomistaja on Latvian valtio.
    Lentoyhtiön pääomistaja on Latvian valtio.  Kuva: KIMMO MÄNTYLÄ / LEHTIKUVA
    Uutiset|Talous
    14.9.202611:35
    STT

    Latvialainen lentoyhtiö Air Baltic hakeutuu saneerausmenettelyyn New Yorkissa. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että lennot ja asiakaspalvelu toimivat tästä huolimatta edelleen normaalisti.

    Vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen ajautunut yhtiö kertoo saaneensa järjestettyä 350 miljoonan dollarin rahoituksen noin 12 prosentin korolla chapter 11 -saneerausmenettelyn ajaksi.

    Lentoyhtiön pääomistaja on Latvian valtio. Air Balticilla on lentoreittejä myös Suomen kaupungeista: Helsingistä, Tampereelta, Turusta ja Oulusta.

    Toimitusjohtaja Erno Hildén kertoi tiedotteessa, että tavoitteena on tehdä Air Balticista tehokkaampi ja taloudellisesti kestävämpi lentoyhtiö.

    ”Matkustajillemme toimintamme jatkuu normaaliin tapaan. Me lennämme, myymme lippuja ja suunnittelemme tulevia aikataulujamme”, Hildén sanoi.

    Artikkelin aiheet
    Air Baltic
    lentoyhtiö
    saneerausmenettely
    chapter 11
    Latvia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena