• Luopumistuessa pelätään rahoituksen kansallista karsintaa

    Uutiset
    3.3.201415:00
    JUHANI VIITALA

    Luopumistuki odottaa hallituksen rahoitusratkaisuja, ennen kuin lainvalmistelu varsinaisesti vauhdittuu. Supistuksia ja kansallista karsintaa ennakoidaan.

    Uusi laki luopumistuesta tarvitaan jo ensi vuoden alusta. Nykyinen laki päättyy tämän vuoden lopussa. Rahoitus on yhä avoinna.

    Joidenkin tietojen mukaan hallitus olisi supistamassa luopumistukeen varattuja määrärahoja. Paineet ovat kovat valtiontalouden säästöjen takia.

    ”Huoli rahoituksen supistumisesta luopumistuessa on aiheellinen”, maatalousjohtaja Minna-Mari Kaila MTK:sta sanoo.

    Hallitus päättää kolmen viikon kuluttua ensi vuoden budjettikehyksistä. Neuvotteluihin varataan kaksi päivää, maaliskuun 24. ja 25. päivät.

    Maatalousneuvos Esko Juvonen maa- ja metsätalousministeriössä ei virkamiehenä ota kantaa luopumistuen rahoitukseen. Tämä ratkaistaan poliittisesti.

    Luopumistukea jouduttaisiin kansallisesti karsimaan, jos järjestelmän rahoitusta kovasti vähennetään. EU-komissio hyväksyy nykyehtoisen luopumistuen jatkossa.

    ”Pallo on ministeriön puolella”, johtaja Antti Huhtamäki Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta sanoo.

    Uusia luopumistukia myönnetään ja rahoitetaan. Samalta momentilta kustannetaan vanhat luopumiseläkkeet ja luopumisjärjestelmät. Painetta aiheuttaa viimevuotinen luopumistuen ennätyshaku.

    Helpoin ratkaisu rahapulassa olisi nostaa maatilojen kannattavuusrajaa, jolla pääsee luopumistuelle. Ratkaisu karsisi huonosti kannattavia ja pieniä maatiloja järjestelmästä.

    Johtaja Timo Sipilä MTK:sta katsoo heikennysten viljelijöiden sosiaaliturvassa jo riittävän. Sateenkaarihallitus on karsinut turvaa moneen otteeseen.

    Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) hallituksineen sääti vuonna 2011 lain luopumistuesta. Sisältöä on sittemmin vuosittain supistettu niin, että siinä tehdään enää sukupolvenvaihdoksia. Ikärajoja nostettiin.

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) neuvotteli marraskuussa EU-komission kanssa ratkaisun, jonka mukaan Suomi voi tämänvuotisin ehdoin jatkaa luopumistukea.

    Koskisen sanotaan keskeisesti halunneen jatkoa. Hän ei ministerinä välitä leimautua luopumistuen lopettajaksi. Viljelijöiden lähetystö lobbasi järjestelmää Brysselissä.

    Brysselistä heltiää lupa luopumistuelle vuoden 2018 loppuun saakka. Ministeriössä on laskeskeltu järjestelmää, joka ulottuisi ohjelmakauden loppuun vuonna 2020.

    Kehysriihessä sovitaan tulevien vuosien budjettiraameista. Tarkastelu tehdään vuosittain. Vuosi sitten budjettiraameja luotiin vuoteen 2017 asti.

    Ministeriössä luopumistuen jatkoa valmistellaan epävirallisessa valmisteluryhmässä. Taustaselvityksiä on tehty. Seuraava kokous on sovittu kehysneuvottelujen jälkeen.

    ”Muutama pykälää joudutaan muuttamaan”, Juvonen ennakoi tässä vaiheessa.

    Huhtamäki toivoo luopumistukea mitä pikemmin sen parempi. Valmis laki pitäisi saada syksyllä viimeistään, jotta luopumistukea päästään sujuvasti soveltamaan.

    JUHANI VIITALA

    Helpoin

    ratkaisu

    rahapulassa olisi

    nostaa maatilojen

    kannattavuus-

    rajaa, jolla pääsee

    luopumistuelle.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    luopumistuki
    maatalouspolitiikka
    valtionbudjetti
    maatila
    EU-komissio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle