• Kesätyöntekijöiden kohtelussa ilmeni runsaasti puutteita ‒ kaikille ei tehty työsopimusta ja vuoroja muutettiin kysymättä

    Moni nuori työntekijä ei ole tietoinen esimerkiksi siitä, missä tilanteissa työterveyhuoltoa voi käyttää, ilmeni aluehallintovirastojen tarkastuksissa.
    Sateinen sää ei ole painava peruste muuttaa annettuja työvuoroja, muistuttaa Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Arkistokuva ei liity tapauksiin.
    Sateinen sää ei ole painava peruste muuttaa annettuja työvuoroja, muistuttaa Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Arkistokuva ei liity tapauksiin.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Talous
    6.9.202317:30
    Terhi Torikka

    Moni kesätyöntekijä jää ilman tärkeitä tietoja, jotka työnantajan kuuluisi hänelle antaa, ilmenee Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun tiedotteesta.

    Puutteita ilmeni työsuojelutarkastuksissa muun muassa työnteon ehdoista, työterveyshuollosta ja turvallisista työtavoista kertomisessa. Tarkastuksia tehtiin kesän aikana 450 ympäri Suomea.

    Työterveyshuollon osalta korjattavaa löytyi jopa 197 työpaikalta. Näistä 58:lla ei ollut työterveyshuoltoa lainkaan, avin tiedotteessa kerrotaan.

    Moni nuori työntekijä ei tiedä työterveyshuollon olemassaolosta eikä siitä, missä tilanteissa sitä voi käyttää.

    Avi muistuttaa, että työnteon keskeiset ehdot, kuten työajat ja sovellettava työehtosopimus, tulee antaa kirjallisesti, mieluiten työsopimuksessa. Tässä ilmeni puutteita 80 työpaikalla.

    Myös perehdytyksessä oli parannettavaa. Työhön perehdytettiin yleensä hyvin, mutta ei turvallisiin työtapoihin ja siihen, miten tulee toimia poikkeustilanteissa kuten uhkaavan asiakkaan kohdalla.

    Työntekijöitä haastateltaessa kävi myös valitettavan usein ilmi, että työnantajat olivat muuttaneet jo annettuja työvuoroluetteloita ilman työntekijän suostumusta.

    Näin ei tule toimia, sillä työvuoroluettelo sitoo molempia osapuolia. Sitä voi muuttaa vain yhdessä sopimalla tai töiden järjestelyyn liittyvästä painavasta syystä. Esimerkiksi sateinen sää ei ole painava syy, avi muistuttaa.

    Työvuoroluettelot tulee antaa hyvissä ajoin, yleensä viimeistään viikkoa ennen uuden jakson alkamista. Ajankohtaan vaikuttaa alan työehtosopimus.

    Tarkastuksia tehtiin työpaikoilla, jotka työllistävät alle 30-vuotiaita kesätyöntekijöitä. Tällaisia ovat tyypillisesti esimerkiksi kahvilat, pikaruokalat, kaupat, puutarhatyö ja kaduilla tapahtuva myyntityö.

    Lisää aiheesta
    • Yhteiskunta | Pidä hyvää huolta nuoresta työntekijästäsi

    • Monen nuoren työura käynnistyy istutustyömaalta.

      Metsänhoito | Tämä kesätyö sopii nuorille ja torjuu samalla ilmastonmuutosta

    • Moona Viitala nauttii kirkkomusiikin saralla etenkin häämarssien opettelemisesta.

      Kulttuuri | Moona Viitalan kesätyö on monella tapaa poikkeuksellinen – työssään hän pääsee yhdistämään harrastuksensa ja tulevat urasuunnitelmansa

    Artikkelin aiheet
    kesätyö
    työsopimus
    työturvallisuus
    työterveyshuolto
    nuoret
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria