
Koulujen ja uutismedian yhteisen mediakasvatuksen teemaviikkoa Uutisten viikkoa vietetään ensi viikolla 1.-5. helmikuuta. Aikaisemmin Uutisten viikkoa kutsuttiin Sanomalehtiviikoksi.
MT on tuttuun tapaan mukana Uutisten viikolla laajalla sisällöllä. Koko teemaviikon ajan Maaseudun Tulevaisuuden kaikki verkkosisällöt ovat vapaasti luettavissa maanantaista sunnuntaihin.
MT kannustaa vanhempia tutustumaan artikkeleihin myös kotona lasten kanssa. Verkossa Uutisten viikon sisällöt löytyvät omilta sivuiltaan: mt.fi/koulu.
Uutisten viikko antaa lapsille ja nuorille työkaluja kriittiseen medialukutaitoon, media-arjen peilaamiseen sekä aktiiviseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen.
Tänä vuonna Uutisten viikko haastaa torjumaan väärän tiedon leviämistä ja ottamaan selvää, mikä on totta. Viikolla kannustetaan keskusteluun luotettavan tiedon ja vastuullisen journalismin merkityksestä.
Sanomalehtiviikkoa on vietetty vuodesta 1995 lähtien. Nimi vaihtui tänä vuonna, kun entinen Sanomalehtien Liitto muuttui Uutismedian liitoksi. Teemaviikon tärkein asia on yhä uutismediasisältöjen saaminen oppilaiden luettavaksi.