• Epävarmuus rahoituksesta rassaa

    Uutiset
    19.7.201316:00
    Sari Penttinen

    ”Lieksan Vaskiviikkojen budjetti on pieni ja tiukka. Raskainta tässä työssä on taloudellinen epävarmuus”, sanoo Lieksan Vaskiviikkojen kannatusyhdistyksen toiminnanjohtaja ja tapahtuman tuottaja Nina Lackman.

    Budjetti on suuruudeltaan 340 000–350 000 euroa, josta noin puolet on avustuksia.

    ”Lipunmyynnin osuus tulorahoituksesta on kasvanut viime vuosina. Samanaikaisesti sponsorirahoituksen määrä on pienentynyt.”

    Vaskiviikkojen toiminnanjohtajan ja tuottajan tehtävät ovat ympärivuotiset. Lackman kertoo, että seuraavan vuoden tapahtuman suunnittelu on alkanut huhti–toukokuussa.

    ”Tulevasta rahasta ei ole siinä vaiheessa vielä tietoakaan.”

    Lokakuun loppuun mennessä pitää hakea avustusrahoituksia. Vuosittain järjestettävän kansainvälisen vaskisoitinkilpailun säännöt pitää saada noin vuotta ennen kilpailua valmiiksi ja kilpailukutsu ajoissa tiedoksi. Tammikuussa painetaan tulevan Vaskiviikon esitteet.

    Lackmanin työ on välillä hyvin käytännönläheistä. Tällä hetkellä hän yrittää selvittää Finnairin kanssa, miten tulevan Vaskiviikon tuubansoittajat saavat soittimensa Lieksaan.

    Ongelmaksi ovat muodostuneet Helsingistä Joensuuhun kesäaikaan lentävien potkurikoneiden rahtiruuman luukku: tuuba ei mahdu siitä sisään säilytyslaukussaan.

    ”Parhaita hetkiä työssäni on nähdä musiikista nauttivat asiakkaat. Me teemme tätä tuottaaksemme elämyksiä.”

    SARI PENTTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Lieksan Vaskiviikot
    rahoitus
    kulttuuritapahtuma
    sponsori
    musiikki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle