
Pääsiäisenä pelastuslaitos tiedotti useammasta tapauksesta, jossa koira oli pudonnut kevätjäillä veden varaan.
Esimerkiksi pääsiäissunnuntaina Joensuun Tuupovaarassa Pohjois-Karjalan pelastuslaitos pelasti koiran ja sitä hakemaan lähteneen omistajan heikoilta jäiltä.
Kansan keskuudessa elää sitkeä uskomus siitä, että uroskoirien on erityisen hankalaa päästä kevätjäistä pois. Uskomuksen mukaan koiran jään reunaan jumittuva penis voi estää tätä nousemasta avannosta takaisin jäälle.
Myös MT:n tavoittama Suomen Kennelliiton osastopäällikkö Kaisa Gold kertoo kuulleensa erikoisesta uskomuksesta.
Hän kertoo itsekin olleensa mukana pelastamassa erästä uroskoiraa jäistä.
”Sen näki, että koira yritti monta kertaa kivuta ylös vedestä, mutta sitten aina se vajosi takaisin. Sen jälkeen tuli puheeksi, että uroskoiran pippelihän osuu siihen jään reunaan koiran yrittäessä pois vedestä.”
Monille nisäkäsuroksilla, kuten juuri koirilla, siittimen sisällä on niin kutsuttu siitinluu. Luun tarkoitus on tukea elintä parittelun aikana. Villi uskomus voisikin juontaa juurensa ajatuksesta, että luu muodostaisi koukun, joka tarttuu ankkurimaisesti jään reunaan.
Ihmisenkään ei ole helppoa päästä vedestä pois. Yhtä lailla se on vaikeaa koiralle. Se, että juuri uroskoira putoaa jäihin, voi Goldin mukaan johtua monestakin asiasta.
”Urokset ovat usein narttuja raskaampia. Tiedämme myös, että metsästysaikana metsästyskoirat voivat jäljen perässä liikkuessa päätyä heikoille jäille”, hän kertoo.
”Myös metsästyskoirista urokset ovat usein isompia ja raskaampia. Niillä on myös usein muhkea ja runsas turkki. Kun turkki kastuu, on vielä vaikeampi päästä jäistä ylös.”
Villi uskomus voisikin juontaa juurensa ajatuksesta, että luu muodostaisi koukun, joka tarttuu ankkurimaisesti jään reunaan.
Kevät saa monen kissan hormonit hyrräämään, mutta miten on koirien laita? Koirilla juoksuaika on yksilöllinen, mutta uros haistaa lähettyvillä olevan naaraan kiiman.
Tämäkin voisi Goldin mukaan mahdollisesti saada uroksen liikkeelle ja kevätaikaan myös heikoille jäille asti.
Gold kertoo MT:n kysymyksen myötä jutelleensa Kennelliiton kokeneiden asiantuntijoiden ja eläinlääkärinkin kanssa uroskoiriin liittyvästä uskomuksesta.
”Tulimme siihen johtopäätökseen, että kyllä tässä taitaa kuitenkin olla kyseessä ihan urbaanilegenda.”
Goldin mukaan koiran siitinluu ei yletä peniksen kärkeen, ja etenkin pienillä koirilla vatsapeitteiden ulkopuolelle tuleva osuus on hyvin lyhyt.
Vaikka koiran siitin jostain syystä tulisi ulos ja jäykistyisi avannossa, ei se kookkaallakaan koiralla itsessään estä eläintä nousemasta vedestä.
”Tilanne, jossa koira tippuu jäihin, on sille muutenkin hirveä adrenaliiniryöppy. Eläin menee paniikkiin ja yrittää hädissään päästä sieltä vedestä pois. Vaikka se pippeli ottaisi siihen jään reunaan kiinni, en usko, että koira edes huomaisi sitä siinä vaiheessa.”