• Kunnanjohtaja: Hyrynsalmella varaudutaan evakuointeihin – osa asukkaista ilman sähköjä jo neljä vuorokautta

    Syynä katkoksiin on ollut puihin kertynyt tykkylumi
    Tykkylumi on taivuttanut puita sähkölinjoille ja aiheuttanut sähkökatkoja. LEHTIKUVA / Kimmo Rauatmaa
    Tykkylumi on taivuttanut puita sähkölinjoille ja aiheuttanut sähkökatkoja. LEHTIKUVA / Kimmo Rauatmaa 
    Uutiset
    4.1.201816:26
    STT

    Hyrynsalmen kunta Kainuussa varautuu tekemään evakuointeja pitkittyneiden sähkökatkosten vuoksi. Kunnanjohtaja Heimo Keränen kertoi STT:lle torstaina, että osa kunnan asukkaista on ollut ilman sähköjä jo neljä vuorokautta.

    Pelastuspäällikkö Jani Kareinen Kainuun pelastustoimesta sanoi, että alueen kuntia on jo viime viikonvaihteessa kehotettu varautumaan väliaikaismajoituksen järjestämiseen.

    Kareinen kertoi, että Kainuussa on nyt pyydetty Puolustusvoimilta apua. Puolustusvoimia on pyydetty tuomaan avuksi maastokelpoista kalustoa, jotta esimerkiksi matkapuhelinverkkojen toiminta pystytään varmistamaan.

    Toistatuhatta kotitaloutta on ollut aamun aikana vailla sähköä, ilmenee Energiateollisuuden sähkökatkokartasta. Sähköttömiä asiakkaita on pääasiassa Kainuussa.

    Vailla sähköä olevien kotitalouksien määrä on noussut ja laskenut aamun aikana. Enimmillään sähköttä on ollut noin 2 000 kotitaloutta.

    Sähköttömiä asiakkaita on ollut aamun aikana noin 9–15 kunnassa.

    Sähkökatkot ovat piinanneet osaa Suomea vuodenvaihteen tienoilla. Syynä on ollut puihin kertynyt tykkylumi, joka on katkonut voimajohtoja.

    Artikkelin aiheet
    Hyrynsalmi
    sähkökatkos
    evakuointi
    Kainuu
    tykkylumi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria