• HK Scan myy Puolan teurastamon

    Vuosikymmen sitten perustettu holding-yhtiö tanskalaisen Danish Crownin kanssa purkautuu ja Sokolówin lihaa jalostava yritys siirtyy kokonaan tanskalaisomistukseen. HK Scan aikoo käyttää kauppahinnan taseen vahvistamiseen ja investointeihin Suomessa ja Ruotsissa.
    Uutiset
    28.2.201413:50
    MT toimitus

    HK Scan kertoi perjantaina myyvänsä 50 prosentin omistusosuutensa Saturn Nordic Holdingista tanskalaiselle Danish Crownille. Kauppa koskee puolalaista Sokolówin lihaa jalostavaa yhtiötä, joka siirtyy kokonaan tanskalaisomistukseen.

    Kauppakirjat allekirjoitettiin torstaina illalla, kertoo toimitusjohtaja Hannu Kottonen HK Scanilta. Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

    HK Scan ja Danish Crown ostivat Sokolówin vuosikymmen sitten. Omistus jaettiin tasan ja omistusta varten perustettiin Ruotsiin rekisteröity holding-yhtiö. Yhtiön pääpaikka on Sokolówissa ja tuotantolaitoksia on kaikkiaan seitsemän.

    Puolan lihayhtiö on kehittynyt vahvasti ja ollut taloudellisesti kannattava, mitä Puolan EU-jäsenyys on vielä tukenut.

    Sokolówin liikevaihto oli viime vuonna 750 miljoonaa euroa, josta HK Scanin osuus oli puolet.

    Pörssitiedotteen mukaan HK Scanin epäsuora omistus sen puolalaisessa yhteisyrityksessä Sokolówissa päättyy. HK Scanille jää Puolan Świnoujściessa sijaitseva kokonaan omistettu tytäryhtiö HK Scan Poland Sp.z o.o., joka keskittyy pekonin tuotantoon.

    Sopimuksen mukaan HK Scan myy osakkeensa 180 miljoonan euron kauppahintaan ja summa maksetaan käteisenä. Lisäksi HK:lle maksetaan korotettua osinkoa viime vuodelta. HK Scan kirjaa kaupasta 67 miljoonan euron myyntivoiton.

    Myynti alentaa konsernin nettovelkaantumisastetta arviolta 50 prosenttiyksikköä.

    Kottosen mukaan kauppaa on hierottu syksystä saakka. Kaupan ansiosta HK Scan pystyy keskittymään Suomen ja Ruotsin toimintojen kehittämiseen ja investointeja voidaan aikaistaa.

    Artikkelin aiheet
    HK Scan
    yrityskauppa
    Danish Crown
    Sokolów
    liha-ala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle