• Yksi Suomen suurimmista teollisista työnantajista ABB-yhtymä teki vakaan tuloksen epävarmassa toimintaympäristössä

    ABB:n tehdaskeskittymät sijaitsevat Helsingissä, Vaasassa, Porvoossa ja Haminassa.
    Yhtiö luonnehtii tuloksen olevan vakaa epävarmassa toimintaympäristössä. ABB:n YuMi -robotti esittelytilaisuudessa Helsingissä lokakuussa 2015. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN.
    Yhtiö luonnehtii tuloksen olevan vakaa epävarmassa toimintaympäristössä. ABB:n YuMi -robotti esittelytilaisuudessa Helsingissä lokakuussa 2015. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN.  
    Uutiset|Talous
    21.4.202210:56
    STT

    Sveitsiläisruotsalaisen teknologiayritys ABB-yhtymän operatiivinen liiketulos kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaisesta neljä prosenttia ja oli nyt lähes miljardi dollaria eli noin 900 miljoonaa euroa. Yhtiö luonnehtii tuloksen olevan vakaa epävarmassa toimintaympäristössä.

    Liikevaihto on pysynyt lähes ennallaan vajaassa seitsemässä miljardissa dollarissa eli noin 6,5 miljardissa eurossa.

    Yhtiö on Suomessa yksi suurimmista teollisista työnantajista, pääkaupunkiseudulla suurin. ABB:n tehdaskeskittymät sijaitsevat Helsingissä, Vaasassa, Porvoossa ja Haminassa.

    Suomalainen sähköteknisen alan yritys Strömberg siirtyi vuonna 1987 ruotsalaisen ASEA:n omistukseen, ja vuonna 1988 ASEA:n nimi muuttui fuusion kautta ABB:ksi. ABB on jatkanut toimintaansa Strömbergin Helsingin ja Vaasan tehtailla.

    Artikkelin aiheet
    ABB-yhtymä
    teollisuus
    talous
    tulos
    Suomen teollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria