• 22 Suomen kuntaa on täysin ilman omaa pankkiautomaattia – lähimmälle automaatille on pahimmillaan 93 kilometriä matkaa

    Pedersören kunnassa Pohjanmaalla on vain yksi pankkiautomaatti, vaikka asukkaita kunnassa on 11 172.
    Käteistä rahaa ei saa nostettua Suomessa kaikista kunnista.
    Käteistä rahaa ei saa nostettua Suomessa kaikista kunnista.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Talous
    5.7.202219:31
    Päivitetty6.7.202210:35
    Fanny Niittymaa

    Vertailupalvelu VertaaEnsin.fi selvitti pankkiautomaattien saatavuuden kunnittain ja maakunnittain.

    Vertailua varten laskettiin kunkin kunnan keskimääräinen etäisyys lähimmälle automaatille. Sen lisäksi tutkittiin, mistä kunnasta löytyy eniten automaatteja suhteessa asukaslukuun.

    Lyhin matka pankkiautomaatille on Helsingissä, jossa matkaa kertyy keskimäärin 1,1 kilometriä. Helsingissä on myös absoluuttisesti eniten automaatteja, 192 kappaletta.

    Pisin pankkiautomaattimatka sen sijaan on inarilaisilla, jossa lähimmälle saman kunnan automaatille on matkaa keskimäärin 93,1 kilometriä.

    Eniten automaatteja kunnan asukaslukuun suhteutettuna on Pelkosenniemellä, missä on yksi pankkiautomaatti 462 asukasta kohden.

    Pedersören kunnassa on vain yksi automaatti 11 172 asukasta kohden, joten siellä on suhteessa vähiten pankkiautomaatteja.

    Suomessa on 22 kuntaa, joissa ei ole ollenkaan automaatteja. Näistä kunnista 13 eli 60 prosenttia sijaitsee Ahvenanmaalla.

    Maakunnista eniten pankkiautomaatteja suhteutettuna asukaslukuun on Etelä-Savossa, jossa on 2 352 asukasta yhtä automaattia kohden.

    Yllättäen Uudellamaalla on suhteessa vähiten pankkiautomaatteja asukaslukuun suhteutettuna, mikäli Ahvenanmaata ei huomioida.

    Lue alkuperäinen VertaaEnsin.fi tekemä tutkimus tästä.

    Juttua on muokattu 6.7. klo 10.34. Juttuun lisättiin linkki alkuperäiseen VertaaEnsin.fi tekemään tutkimukseen.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena