• Yhä useampi pariskunta hakee terapiasta apua – kriisi voi alkaa lapsen syntymästä tai työttömyydestä

    Yleisimmät parisuhdeterapiaan hakeutumisen syyt ovat vuorovaikutukseen liittyvät ongelmat.
    Parisuhdeterapiaan hakeudutaan erityisesti vuorovaikutukseen liittyvien ongelmien takia. Lehtikuva / Markku Ulander
    Parisuhdeterapiaan hakeudutaan erityisesti vuorovaikutukseen liittyvien ongelmien takia. Lehtikuva / Markku Ulander 
    Uutiset
    31.3.201914:20
    STT

    Parisuhdeterapiassa käyminen on yleistynyt erityisesti viiden viime vuoden aikana. Merkittävin syy tähän on se, että terapiaan hakeutumisen kynnys on laskenut, Suomen pariterapiayhdistys ry:stä kerrotaan.

    Yleisimmät parisuhdeterapiaan hakeutumisen syyt ovat vuorovaikutukseen liittyvät ongelmat: ei osata esimerkiksi kertoa omista tarpeista, ilmaista omia tunteita tai riidellä rakentavasti. Yksi suurimmista perheiden hyvinvointia kuormittavista tekijöistä taas on työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen.

    "Myös suuret muutokset, kuten lapsen syntymä tai työttömyys, saattavat aiheuttaa kriisejä parisuhteeseen", Suomen pariterapiayhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Heikinheimo toteaa.

    Terapeuttitalon perheterapeutin Ritva Huuskon mukaan parisuhdeterapiaan osataan hakeutua entistä aikaisemmassa vaiheessa. Uusi ilmiö koskee varsinkin nuorempia pariskuntia. Suurin osa pariskunnista on kuitenkin yhä liikkeellä liian myöhään: ongelmat ovat kasautuneet ilman, että niihin on puututtu, tai niitä on yritetty ratkoa keskenään liian pitkään.

    Mehiläisen pariterapeutti ja erityistason seksuaaliterapeutti Jouni Pölönen kertoo, että viimeisin parisuhdeterapiassa käymistä koskeva tilasto löytyy Väestöliiton perhebarometristä vuodelta 2013: noin 20 prosenttia kaikista avio- ja avopareista, jotka olivat olleet yhdessä vuodesta 2005 alkaen, oli käynyt parisuhdeterapiassa kuluneen kahdeksan vuoden aikana.

    Suomen pariterapiayhdistyksen Heikinheimon mukaan uutena ilmiönä on tullut se, että parisuhdeterapiaan hakeudutaan myös eläkeiässä. Yleisintä avun hakeminen on kuitenkin keski-iässä tai keski-iän lähestyessä.

    Terapeuttitalon Huuskon mukaan pariskunnat, joilla löytyy molemminpuolista tahtoa ongelmakohtien perusteelliseen selvittelyyn, löytävät yleensä ratkaisut ongelmiinsa ja pysyvät yhdessä. Tämä vaatii usein uudenlaisten toimintamallien opettelua.

    Heikinheimon mukaan eroon ajautuminen on yleisintä niissä parisuhteissa, joihin liittyy kolmansia osapuolia.

    "Myös esimerkiksi päihde-, netti-, seksi- tai peliriippuvuus ovat usein kolmansia osapuolia suhteissa."

    Artikkelin aiheet
    parisuhdeterapia
    pariterapia
    perhesuhteet
    vuorovaikutus
    työttömyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle