• Joudutko ostamaan uuden television teräväpiirtosiirtymän takia? Asiantuntija neuvoo, miten voi varmistua siitä, että saa television, joka toimii vielä ensi vuoden jälkeenkin

    Omia tarpeita ja toiveita on hyvä miettiä ennen ostopäätöksen tekemistä.
    Tilaajalle
    Käytännössä jo vuodesta 2016 lähtien uusia laitteita myyvissä kaupoissa on ollut myynnissä lähes ainoastaan teräväpiirtokelpoisia televisioita.
    Käytännössä jo vuodesta 2016 lähtien uusia laitteita myyvissä kaupoissa on ollut myynnissä lähes ainoastaan teräväpiirtokelpoisia televisioita. Kuva: Pasi Leino
    Uutiset|Tekniikka
    1.5.202420:00
    Matti Tuominen

    Kun koko maassa siirrytään ensi keväästä lähtien pelkästään teräväpiirtolaatuisiin televisiolähetyksiin, moni saattaa pohtia, miten pystyy varmistamaan, että nyt tai tulevaisuudessa hankittava televisio toimii myös ensi vuoden jälkeen.

    Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin taajuuksista vastaava päällikkö Suvi Juurakko-Lehikoinen huomauttaa, että pitkälti kaikki nykyisin etenkin suurissa elektroniikkaketjuissa myynnissä olevat televisiot ovat teräväpiirtokelpoisia. Vanhan tekniikan mukaisia laitteita ei siis käytännössä ole enää myynnissä.

    Käytännössä jo vuodesta 2016 lähtien uusia laitteita myyvissä kaupoissa on ollut myynnissä lähes ainoastaan teräväpiirtokelpoisia televisioita.

    Juurakko-Lehikoinen kannustaa kuitenkin kysymään liikkeen myyjältä, tukeehan ostettava televisio teräväpiirtotekniikkaa. Myyjillä on nimittäin velvollisuus kertoa tietoja tuotteen soveltuvuudesta ja ominaisuuksista ostopäätöksen tueksi.

    Laitteen toimivuutta myös ensi vuoden jälkeen voi tiedustella yksinkertaisesti kysymällä, onko laitteessa HD-yhteensopiva viritin. Antenniverkossa tuo viritin kantaa nimeä DVB-T2.

    Taajuuksista vastaava päällikkö vinkkaa, että myyjälle voi kertoa omat toiveensa laitteelle.

    ”Sen voi muotoilla vaikka ihan niin, että on hakemassa uutta tv:tä, ja haluaa, että se näkyy myös tulevaisuudessa. Myyjät tietävät, mikä tilanne tv-verkoissa on”, hän sanoo.

    Uuden television hankinta ei ole välttämätöntä, mikäli rahat ovat tiukassa.
    Uuden television hankinta ei ole välttämätöntä, mikäli rahat ovat tiukassa.  Kuva: Pasi Leino

    Omia tarpeita ja toiveita on hyvä miettiä ennen ostopäätöksen tekemistä. Monissa laitteissa on erilaisia älyominaisuuksia. Jos vaikkapa television älyominaisuuksille ei ole käyttöä, se kannattaa kertoa myyjälle.

    Etenkin moni pienituloinen voi pohtia, miksi kansalaiset pakotetaan ostamaan uusi laite samaan aikaan, kun monella jo pakollisetkin elämisen kustannukset ovat nousseet rajusti. Juurakko-Lehikoinen ymmärtää pienituloisten huolen rahojen riittävyydestä.

    ”Tässä pyritään aikataulullisesti siihen, että annetaan aikaa varautua myös taloudelliselta kannalta.”

    Uuden television hankinta ei ole välttämätöntä, mikäli rahat ovat tiukassa. Juurakko-Lehikoinen vinkkaa, että televisiolleen voi ostaa myös digiboksin. Niitä myydään muutamilla kymmenillä euroilla.

    Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry:n hallituksen puheenjohtaja, Samsungin myyntijohtaja Markus Nummisalo kuitenkin huomauttaa, että digiboksien valikoima on nykyään melko rajallinen, etenkin, jos verrataan aikaisempiin vuosiin. Toisaalta digiboksin hankinnan järkevyyttä vähentää myös se, että televisioiden hinnat ovat tulleet alas takavuosista.

    Monissa laitteissa on erilaisia älyominaisuuksia. Jos vaikkapa television älyominaisuuksille ei ole käyttöä, se kannattaa kertoa myyjälle.
    Monissa laitteissa on erilaisia älyominaisuuksia. Jos vaikkapa television älyominaisuuksille ei ole käyttöä, se kannattaa kertoa myyjälle. Kuva: Pasi Leino
    Lisää aiheesta
    • Vieläkö muistat 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lisälaitteen? Digiboksihan se siinä.

      Radio ja TV | Niin muuttuu tekniikka, Eskoni: Perusmuotoiset lähetykset päättyvät keväällä 2025

    • Ylen tv-lähetysten siirtymäaika teräväpiirtoon päättyy alkuvuodesta 2025.

      Tekniikka | Ylen uudistus maksaa kotitalouksille kymmeniä miljoonia

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotti vakuutti kokeilussa tarkkuudellaan ‒ kone noudatti ennakkosuunnitelmaa tarkasti

    Tilaajalle
  • Koneviesti tutustui ensimmäiseen Suomeen tulleeseen AgXeed-peltorobottiin touko-kesäkuussa Köyliössä.

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotin anturit ja ohjelmisto korvaavat kuljettajan ‒ sähköinen voimansiirto on hyötysuhteeltaan hyvä

    Tilaajalle
  • Saku Tiaisen valmistama pienkuormaaja näyttää erittäin valmiilta ja pitkälle harkitulta koneelta. Koneen kehittämiseen tähän vaiheeseen onkin vaatinut useamman vuoden.

    Koneviesti | Autojen ja sekalaisten koneiden osista kuormaaja – näin syntyi itse tehty kuormain omalle pihalle