• Lumi hupenee etelässä, Lapissa sitä vielä riittää

    Uutiset
    24.2.201515:24
    MT toimitus

    Lumi hupenee eteläisessä Suomessa, ja lauha sää jatkunee koko loppuviikon, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Sen sijaan Lapissa on lähipäivinä pakkasta ja lunta saattaa kertyä lisääkin.

    Päivystävä meteorologi Kaisa Solin sanoo, että vielä ei voi täysin varmasti sanoa, onko kevät kohta käsillä vai viileneekö sää yhä. Terminen kevät alkaa, kun keskilämpötila on noussut pysyvästi nollan yläpuolelle.

    Jäät ovat monin paikoin heikkoja Suomen koko etelä- ja keskiosassa. Talvi on ollut lyhyt ja leuto, joten kovin kestävää jääpeitettä ei ole muodostunut. Myös viime talvi oli Suomessa erittäin ohutjäinen.

    Perämerellä jää on paikoin paksua, mutta sekin saattaa Ilmatieteen laitoksen mukaan olla jo varsin haurastunutta.

    Artikkelin aiheet
    sää
    lumi
    Lappi
    ilmasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria