• Alkoholilain uudistus kasvatti lupamääriä: Anniskelun jatkoaikoja lisää yli puolet

    Jatkoaikoja haettiin entistä enemmän myös terasseille ja muille ulkoalueille.
    Vanhan alkoholilain aikana anniskelun jatkoaikojen määrä pysytteli viimeiset lähes kymmenen vuotta samalla noin 1000 jatkoaikaravintolan tasolla.
    Vanhan alkoholilain aikana anniskelun jatkoaikojen määrä pysytteli viimeiset lähes kymmenen vuotta samalla noin 1000 jatkoaikaravintolan tasolla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    7.2.201921:00
    Matti Tuominen

    Viime vuonna voimaan tullut alkoholilain kokonaisuudistus näkyi selvästi alkoholiviranomaisten tehtävissä. Normaaliin vuoteen verrattuna alkoholiasioita käsiteltiin viime vuonna aluehallintovirastoissa yli 30 prosenttia enemmän.

    Suurimmat lisäykset johtuivat anniskelun jatkoaikakäytäntöjen muuttumisesta sekä mahdollisuudesta hakea vähittäismyyntilupaa anniskelun yhteyteen.

    Vanhan alkoholilain aikana anniskelun jatkoaikojen määrä pysytteli viimeiset lähes kymmenen vuotta samalla noin 1000 jatkoaikaravintolan tasolla. Vuoden 2018 aikana jatkoaikaravintoloiden määrä kasvoi 1640:een.

    Kasvu jakaantui tasaisesti eri puolille Manner-Suomea suhteessa ravintoloiden lukumäärään. Anniskelun jatkoaikojen määrän kasvu lähes 60:n prosentin kasvu selittyy aluehallintovirastojen mukaan pitkälti jatkoajan edellytysten kevenemisellä.

    Jatkoaikoja haettiin myös entistä enemmän terasseille ja muille ulkoalueille. Kun vuonna 2017 ulkoalueilla jatkoaikoja oli hieman yli sadassa anniskelupaikassa, vuoden 2018 päättyessä ulkoalueella jatkoaika oli 486 anniskelupaikassa.

    Alkoholilain uudistuksen myötä kaikki Manner-Suomen anniskelupaikat saivat automaattisesti oikeuden anniskella kaikkia alkoholijuomia. Tämä tarkoitti noin 2100 anniskelupaikalle oikeutta ottaa valikoimiinsa myös väkevät alkoholijuomat.

    Artikkelin aiheet
    alkoholilain uudistus
    anniskeluluvat
    Aluehallintovirasto
    terassit
    ravintola-ala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria