• Ministeriöltä rahaa ravinnekierrätykseen

    Uutiset
    14.11.201415:00
    MT toimitus

    KAARINA (MT)

    Ympäristöministeriö on myöntänyt yhteensä kolme miljoonaa euroa rahoitusta 13 vesiensuojeluhankkeelle.

    Mukana ovat muun muassa jätevesitypen talteenottoa ja ravinnekäyttöä edistävä Biovakka Oy:n hanke ja tärkkelysperunan solunesteen lannoitekäyttöä edistävä Finnamylin ja Lapuan perunan hanke

    Hankkeita rahoitetaan ohjelmasta, jonka tavoitteina ovat ravinteiden kierrätyksen edistäminen ja Saaristomeren tilan parantaminen.

    Rahoitusta saavat hankkeet liittyvät jäteveden käsittelyn synnyttämiin lietteisiin, sekä maalla että merellä syntyviin käymäläjätteisiin, ruokahävikkiin ja elintarvikkeiden jalostuksessa syntyviin biomassoihin.

    ”Täysin uusia avauksia ohjelmassa ovat ruokahävikin vähentämiseen tähtäävät hankkeet”, kertoo ympäristöministerön ylitarkastaja Anni Karhunen. Niitä hyväksytyistä hankkeista oli kaksi.

    Yksi rahoitusta saavia hankkeita yhdistävä tekijä on ratkaisukeskeisyys ja uusien liiketoimintaideoiden soveltaminen. Useissa kehitetään myös sellaista teknologiaa, joka on monistettavissa. Myös kansalaisten aktivointiin pyritään osassa hankkeista.

    Hankkeiden odotetaan paitsi vähentävän ravinnekuormitusta myös tarjoavan parempia työkaluja ja uutta tietoa siitä, millaisin ratkaisuin Saaristomeren tilaa voidaan tulevaisuudessa parantaa. Tavoitteena on, että hankkeiden myötä syntyy uutta liiketoimintaa.

    Rahoituksesta 1,3 miljoonaa kohdistuu Varsinais-Suomen alueelle ja lähes miljoona euroa Satakuntaan. Loput potista menevät Uudellemaalle ja Pirkanmaalle.

    JUHANI REKU

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ravinnekierrätys
    vesiensuojelu
    Saaristomeri
    Ympäristöministeriö
    Biovakka Oy
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria