• Palkat ja vienti eivät estäSuomen taantumaa kesällä

    Uutiset
    13.6.201216:00
    JUHANI VIITALA

    Suomi ajautuu Sampo Pankin mukaan taantumaan kesän aikana. Eurohuolet supistavat vientiä. Palkankorotuksetkaan eivät piristä taloutta kuten alkuvuonna.

    Sampo Pankin ekonomistit ennustavat Suomelle puolen prosentin kasvua tänä vuonna. Ensi vuoden odotus on 1,5 prosentin nousu bruttokansantuotteessa.

    Kotimainen kysyntä ylläpiti alkuvuonna Suomen talouskasvua. Palkankorotukset ja 150 euron kertaerä nousivat enemmän kuin kuluttajahinnat. Autovero nousi huhtikuussa.

    ”Yksityisen kulutuksen kasvu on nyt takana”, Sampo Pankin uusi ekonomisti Juhana Brotherus arvioi.

    Suomi ajautuu ennusteen mukaan kesän aikana taantumaan, kun maassa talouskasvu jää miinukselle perättäisinä vuosineljänneksinä.

    Euroopan kriisiin ei näy nopeaa helpotusta, mistä vientivetoinen Suomi kärsii. Euroalueelle povataan niukkaa 0,1 prosenttia ja 1,2 prosentin toipumista ensi vuonna.

    ”Euroalue painui talvella taantumaan, josta ei ole pikaista paluuta kasvuun”, pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo.

    Teollisuuden luottamus on alamaissa, kun uudet tilaukset vähenevät. Vienti supistui alkuvuonna Saksaan 12 prosenttia ja kuusi Ruotsiin. Venäjän vienti kasvoi seitsemän prosenttia.

    ”Öljyn halpeneminen ei paljoa tunnu Venäjän taloudessa.”

    Nokia-klusterin vienti ja paperitoimitukset merkitsivät pääosaa viennin vähenemisessä. Brotherus ei ole vielä huolissaan tästä alijäämästä, sillä ylijäämä jatkui pitkään.

    Heikko euro ei auta paljon Suomea. Kaksi kolmannesta viennistä on euroalueelle. Uutuuksia tarvittaisiin, sillä kehittäjät siirtävät bulkkituotannon muille maille.

    Euroopan keskuspankin pankki odottaa lähiaikoina laskevan ohjauskorkoa 0,75 prosenttiin. Tämä tietää asuntovelallisille ja muille velallisille ennätysedullisia euribor-lainoja.

    ”Pitkät korot saattavat nousta prosenttiyksikön verran”, Brotherus näkee.

    Euroalueen yhteinen talouspolitiikka ei Kuoppamäen mukaan toteudu vuosiin. Yhteistyötä tiivistetään talouden vakauttamiseksi. Yhteisin eurobondein rahoitetaan kriisimaissa työllistäviä infrahankkeita.

    Ensi vuonna maailmantalous nousee. Kiina ja Intia kevensivät talouspolitiikkaansa. Yhdysvalloissa rakennusala selviää syvimmästä alhosta, mikä heijastuu suotuisasti muille aloille.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Suomen taloustilanne
    taantuma
    vienti
    Sampo Pankki
    Euroalue
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria