• ”Olemme toimineet virheen selvityksessä aktiivisesti” – Valio kommentoi saamaansa seuraamusmaksua

    Valio Aimon liiketoimintajohtaja Jussi Mattsson muistuttaa Valion ilmoittaneen omaehtoisesti järjestelmässään sattuneesta virheestä.
    Järjestelmävirheen vuoksi kilpailijoiden ostohintoja näkyi rajatulle osalle Valion henkilöstöä. Arkistokuva
    Järjestelmävirheen vuoksi kilpailijoiden ostohintoja näkyi rajatulle osalle Valion henkilöstöä. Arkistokuva 
    Uutiset|Elintarviketeollisuus
    31.10.202415:30
    Heli Lehtelä

    Valio Aimon liiketoimintajohtaja Jussi Mattsson kertoo sähköpostitse MT:lle, että markkinaoikeuden Valiolle määräämä 600 000 euron seuraamusmaksu yrityskaupan hyväksymiseksi asetetun ehdon rikkomisesta ei tullut yllätyksenä.

    ”Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on tehnyt aiheesta markkinaoikeudelle seuraamusmaksuesityksen jo noin vuosi sitten. Vastuullisena yrityksenä olemme toimineet virheen selvityksessä aktiivisesti ja avoimesti yhteistyössä KKV:n kanssa. Yhteistyö KKV:n kanssa on ollut selvityksen kaikissa vaiheissa hyvää ja rakentavaa.”

    Mattssonin mukaan Valiolla käydään parhaillaan läpi päätöksen perusteita ja päätetään sen jälkeen mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

    Seuraamusmaksuun johtanut virhe pääsi käymään, kun Heinon Tukun SAP-järjestelmästä, joka tuli Valion käyttöön yrityskaupan myötä, oli nähtävillä kilpailijoiden tuotteiden ostohintoja rajatulle joukolle järjestelmän käyttäjiä.

    ”Tapahtunut virhe oli tahaton ja inhimillinen, ja Valio ilmoitti siitä oma-aloitteisesti KKV:lle ja riippumattomalle asiantuntijalle, joka valvoo yrityskauppaehdon toteutumista. Valio myös korjasi virheen välittömästi”, Mattsson avaa.

    Hän toteaa, että markkinaoikeiden päätöksellä ei ole seurauksia Valion tai Valio Aimon toiminnalle.

    Lisää aiheesta
    • Oddlygood-brändi tuli Valion tuotevalikoimaan vuonna 2018. Valio ja Mandatum Asset Management omistavat Oddlygoodin, joka on ollut itsenäinen yhtiön vuodesta 2021. Arkistokuva.

      Ruoka | Valion kaurajuomayhtiö Oddlygood kisaa yrityskaupan myötä alansa markkinajohtajuudesta Euroopassa

    Artikkelin aiheet
    Valio
    seuraamusmaksu
    Kilpailu- ja kuluttajavirasto
    markkinaoikeus
    yrityskauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle