• Raportti: yhteistyöstä turvaa maaseudulle

    Harvaan asuttujen alueiden turvallisuuden parantamiseksi pitäisi lisätä kyläläisten, järjestöjen ja viranomaisten yhteistyötä. Yhteistyön tiivistäminen kasvattaisi myös yleistä turvallisuuden tunnetta, todetaan sisäministeriön raportissa.
    Vuoden kylä Siikamäki - Peiposjärvi panorama-aihio
    Vuoden kylä Siikamäki - Peiposjärvi panorama-aihio Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    7.4.201411:58
    MT toimitus

    Kyläläisiä ja vapaaehtoisia voitaisiin esimerkiksi kouluttaa hoitamaan aggregaattien kytkentää ja käyttöä sähkökatkojen varalta.

    Kylien turvallisuussuunnitelmia on tehty viime vuosina yhä enemmän. Raportin mukaan viranomaisten pitäisikin tukea kylien turvallisuustyötä ja varmistaa, että se on osa kunnan ja laajempien alueiden turvallisuutta. Turvallisuuden uskotaan paranevan, kun ihmiset pääsevät aidosti vaikuttamaan ja rakentamaan yhdessä turvallisempaa arkea. Raportin mukaan kuntien ja viranomaisten tulisi järjestää säännöllisesti tilaisuuksia, joissa perehdyttäisiin turvallisuusasioihin ja pidettäisiin yllä aiheeseen liittyviä taitoja.

    Raportissa myös todetaan, että viranomaisten välistä yhteistyötä on kohennettava entisestään. Eri viranomaisten rooleja olisi myös syytä saada selvemmiksi.

    Artikkelin aiheet
    maaseudun turvallisuus
    viranomaisyhteistyö
    Sisäministeriö
    turvallisuussuunnitelma
    kyläyhteisö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria