• Kevätsade kasvattaa, syyssade kadottaa – helteen hellitettyä voimme odottaa myös hieman tasaisemmin jakautuvaa sadetta

    Lähimmän viiden vuorokauden sää on kokonaisuudessaan melko tavanomainen vuodenaikaan nähden. Sade on aluksi yhä melko kuurotyyppistä, mutta sunnuntaina saapuu hieman yhtenäisempääkin sadetta lounaasta maan etelä- ja keskiosiin.
    Lähimmän viiden vuorokauden sää on kokonaisuudessaan melko tavanomainen vuodenaikaan nähden.
    Lähimmän viiden vuorokauden sää on kokonaisuudessaan melko tavanomainen vuodenaikaan nähden. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Sää
    7.6.202407:18
    Jouko Korhonen & Jani Sorsa

    Laaja-alainen hellesää on hetkeksi ohi. Tänään perjantaina sadekuuroja muodostuu maan länsiosaan. Illemmalla lännen kuurot työntyvät Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Keski-Suomen yli hitaasti kohti pohjoista, idässä Uudenmaan ja Päijät-Hämeen suuntaan. Myös pieni ukkosen mahdollisuus on. Aurinkoisen sekä poutaisen sään vyöhyke ulottuu Itä-Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle ja Länsi-Lappiin. Koillismaalla sekä Itä- ja Pohjois-Lapissa sataa ainakin ajoittain. Lämpötila vaihtelee iltapäivällä hieman vajaasta 15 noin 20 asteeseen.

    Lauantain vastaisena yönä on lähinnä Pohjanmaan ja pohjoisen Pirkanmaan seuduilla hallan riski. Päivällä tulee jälleen paikallisia sadekuuroja, pilvisyys on hyvin vaihtelevaa. Lämpötilat ovat lähellä perjantain lukemia, Pohjois-Lapissa jäädään ehkä alle 10 asteen.

    Sunnuntaina sadealue saapuu lounaasta Etelä- ja Länsi-Suomeen, siirtyen illemmalla Pohjanmaan, Keski-Suomen sekä Savo-Karjalan suuntaan. Sateen ajoitus, kesto ja määrä on vielä epävarma, mutta toiveita maan yleisemmästäkin kastumisesta on.

    Lähimmän viiden vuorokauden lämpötilat ovat kaikkiaan melko tyypillisiä näin kesäkuun alkupuoliskolle, ns. pikkukesään. Sateen suhteen näyttää, että kertymät jäävät pääosin 5-15 millimetrin välille. Sademääräennuste vaihtelee nyt todennäköisesti päivittäin varsin paljon, etenkin piste-ennusteessa voi olla jälleen yllättävänkin kovaa huojuntaa suuntaan ja toiseen.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita