• ”Tien päällyste on kuin vuotava katto” ‒ tieverkon korjausvelka nousi 1,5 miljardiin euroon

    Autoliitto kohdistaisi tierahat perusväylänpitoon, jotta liikenneturvallisuus ei vaarantuisi.
    Hämeenkyrön ohitustie on yksi merkittävimpiä käynnissäolevia tiehankkeita. Kymmenen kilometrin keskikaiteellinen nelikaistatie saataneen liikenteelle vuoden lopulla.
    Hämeenkyrön ohitustie on yksi merkittävimpiä käynnissäolevia tiehankkeita. Kymmenen kilometrin keskikaiteellinen nelikaistatie saataneen liikenteelle vuoden lopulla. Kuva: Rami Marjamäki
    Uutiset|Liikenne
    13.4.202211:50
    Harri Kallio-Kurssi

    Autoliitto arvioi, että hallituksen rahoitusleikkaukset muun muassa tiestön kehittämisestä lisäävät kustannuksia muualla yhteiskunnassa.

    Hallituksen kehysriihi päätti äskettäin leikata liikenne- ja viestintäministeriön rahoituksesta 127 miljoonaa euroa ensi vuodesta lähtien. Vuosi aiemmin liikenteen säästöosuudeksi oli sovittu 110 miljoonaa.

    Liikenne- ja viestintäverkkojen noin 2,0 miljardin euron määrärahoista valtaosa eli 1,37 miljardia euroa kohdennetaan teiden, ratojen ja vesiväylien perusväylänpitoon.

    Perusväylänpidosta ei Autoliiton mukaan pidä missään nimessä leikata, sillä tiestö on jo nyt surkeassa kunnossa.

    Rahoitustaso on niin alhainen, että yli 1,5 miljardiin euroon noussut korjausvelka jatkaa liiton mukaan joka tapauksessa kasvamistaan, Autoliitto huomauttaa.

    Päällystettyjä maanteitä Suomessa on yhteensä noin 50 000 kilometriä.

    Niistä huonokuntoisia on noin 7 100 kilometriä suurelta osin alemmalla maaseudun tieverkolla.

    Teitä pitäisi päällystää 4 000 kilometriä vuodessa, jotta korjausvelka ei kasvaisi.

    Tähän on ylletty tällä vuosituhannella vain vuosina 2003–2005 sekä 2020.

    Viime vuonna jäätiin alle 3 000 kilometriin ja määrärahojen leikkaaminen ja kustannusten nousu uhkaavat jo suomalaisten liikkumista.

    ”Teiden päällyste on kuin talon katto. Jos se vuotaa, toimenpiteisiin pitää ryhtyä heti tai korjauskustannukset moninkertaistuvat. Ongelman siirtäminen eteenpäin leikkaamalla rahoitusta ei ole järkevää eikä vastuullista omaisuudenhoitoa”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa tiedotteessa.

    Leikkaukset täytyy Niemisen mukaan kohdentaa hyöty-kustannussuhteeltaan heikoimpien hankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen.

    ”Tieliikenne kattaa yli 90 prosenttia sekä henkilö- että tavaraliikenteen tonneista. On ensiarvoisen tärkeää, että tieliikenteen sujuvuudesta ja turvallisuudesta huolehditaan.”

    Perusväylänpidon rahoitus nousee LIiikenne 12 -ohjelman mukaan 1,4 miljardiin euroon vuodessa vuodesta 2025 alkaen. Kehittämisinvestointien vuosittainen rahoitus olisi noin 500 miljoonaa euroa.

    Lue lisää:

    Puunkuljetus rataa pitkin pohjoisesta etelään voi kasvaa merkittävästi ‒ väylähankkeet nyt vähissä

    Kaivatulle ohitustielle päästään jo loppuvuodesta ‒ Hämeenkyrönväylä sujuvoittaa vaarallisen ja vilkkaan Kolmostien liikennettä

    Artikkelin aiheet
    tieverkko
    perusväylänpito
    liikenneturvallisuus
    korjausvelka
    Autoliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin