• Pieliseltä löytyi jätinkirkko

    Uutiset
    16.9.201316:00
    MT toimitus

    Pielisessä sijaitsevasta saaresta on löytynyt jätinkirkko. Näitä kivikauden tähtitieteellisiä muinaismuistomerkkejä tunnetaan Perämeren Suomen puoleiselta rannalta noin 50. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jätinkirkko on löytynyt Pohjanmaan ulkopuolelta.

    Itä-Suomen jätinkirkko sijaitsee Pielisessä sijaitsevassa Isossa Mahosaaressa. Arkeoastronomiaan erikoistunut helsinkiläinen tähtitieteilijä Marianna Ridderstad vieraili paikalla heinäkuussa. Löydöstä raportoi ensimmäisenä Tähdet ja avaruus -lehti perjantaina ilmestyneessä numerossaan.

    Rakennelma on kooltaan 25 x 18 metriä oleva kehävalli. Se on rakennettu punaisista kivistä useimpien pohjoispohjalaisten jätinkirkkojen tapaan.

    Rakennelmasta löytyi jätinkirkoille tyypillisiä ympäröiviä röykkiöitä, rakkakuoppia sekä keskuspainanne. Kehävallin akseli on suunnattu talvipäivänseisauksen auringonnoususta kesäpäivänseisauksen auringonlaskuun. Paikalta löytyi myös merkkejä kivikautisesta leiristä.

    ”Ulkoisen tarkastelun perusteella kyseessä on aivan selvä jätinkirkko”, Ridderstad sanoo. ”Kehävallin korkeus rannasta, sijainti ja suuntaukset vastaavat täydellisesti tyypillistä jätinkirkkoa.”

    Jätinkirkot ovat suurikokoisia, ympyrän tai suorakaiteen muotoisia kiviaitauksia. Ne rakennettiin neoliittisella kivikaudella noin 3 000–1 800 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

    Jätinkirkot yhdistetään myöhäiskivikautiseen Pöljän kulttuuriin. Pöljän kansa oli metsästäjä-keräilijöitä, joita asui Kotka-Vaasa-linjan pohjoispuolella aina Lapin eteläosiin saakka.

    Löytö antaa tärkeän vihjeen jätinkirkkojen käyttötarkoituksen selvittämiseksi. Aiemmat arkeoastronomiset tutkimukset viittaavat jätinkirkoilla olleen jonkinlainen yhteys rituaaleihin ja uskontoon.

    Rakennelmat saattavat liittyä myös kulttuurin murrokseen, kun maanviljelys alkoi saada alaa metsästäjä-keräilijäkulttuurissa. Jätinkirkkojen avulla voitiin saada kiintopisteitä vuoden kiertoon, mikä helpotti maanviljelystä.

    Pöljän kulttuurin tärkein saaliseläin oli hylje, ja sillä saattoi siksi olla myös uskonnollista merkitystä. Koska Perämeren rannikon jätinkirkot on kaikki rakennettu meren rannalle, myös hylkeenpyynnin on arveltu liittyneen rakennelmiin jotenkin.

    ”Pielisen jätinkirkko täydentää kuvaamme kivikauden kulttuurista”, Ridderstad kuvailee. ”Se osoittaa, että jätinkirkot liittyivät hylkeenpyynnin tuomaan vaurauteen ja monumenttien taivassuuntauksiin kaikkialla Pöljän kulttuurin alueella, eivät ainoastaan Pohjanmaalla.”

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    jätinkirkko
    Pielinen
    arkeologia
    Pöljän kulttuuri
    Marianna Ridderstad
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle