• KSML: EU-direktiivi kieltää Postin kaavaileman kolmipäiväisen jakelun

    EU:n postidirektiivi edellyttää jakelua viitenä päivänä viikossa.
    Voimassa oleva EU:n postidirektiivi edellyttää jakelua viitenä päivänä viikossa.
    Voimassa oleva EU:n postidirektiivi edellyttää jakelua viitenä päivänä viikossa. Kuva: LEHTIKUVA / Martti Kainulainen
    Uutiset
    4.8.201610:09
    STT

    Postin kaavailut jakaa posti vain kolmesti viikossa saattavat olla EU-direktiivin vastaisia, kertoo Keskisuomalainen. Voimassa oleva EU:n postidirektiivi edellyttää jakelua viitenä päivänä viikossa.

    Postityöntekijöiden puheenjohtaja Heidi Nieminen sanoo lehdelle, että direktiivin mukaan harva asutus ei voi olla peruste jakelupäivien karsimiselle. Nieminen odottaa vielä EU:n varmistusta käsitykselleen.

    Posti haluaisi, että lainsäädäntö ei määräisi sitä jakamaan kirjeitä ja esimerkiksi sanomalehtiä nykyiseen tapaan viidesti viikossa.

    Liikenne- ja viestintäministeriön muistio jakelun kolmipäiväisyydestä on parhaillaan lausuntokierroksella.

    Artikkelin aiheet
    Posti
    EU:n postidirektiivi
    jakelu
    Liikenne- ja viestintäministeriö
    postipalvelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria