• Pörssit luisuvat Euroopassa koronapelkojen takia – Helsingissä pääindeksi putosi alle 7 000 pisteen rajan, etenkin Finnair luisuu

    Helsingin pörssi on painunut yli kuusi prosenttia pakkaselle. Pörssi painui uudelle tuhatluvulle alle 7 000 pisteeseen.
    Uutiset
    16.3.202012:54
    STT

    Myös muualla Euroopassa kurssit ovat olleet yli viisi prosenttia miinuksella kaupan käynnin alussa.

    Pariisin pörssin pääindeksi oli 5,9 prosenttia, Frankfurtin pörssi 5,6 prosenttia ja Lontoon 5,3 prosenttia pakkasella. Milanon pörssi tippui 5,4 prosenttia miinukselle.

    Etenkin lentoyhtiöiden osakkeet menettivät arvoaan. Tulosvaroituksen tänään antanut Finnair oli Helsingin pörssissä hieman ennen kello yhtätoista lähes 12 prosenttia miinuksella.

    Air France-KLM -lehtoyhtiön osakkeet painuivat 18 prosenttia, halpalentoyhtiö easyJetin 26 prosenttia ja Lufthansan 11 prosenttia.

    Aasian markkinoilla ei näkynyt rauhoittumisen merkkejä Yhdysvaltojen keskuspankin Fedin rajuista toimenpiteistä huolimatta. Fed ilmoitti, että se leikkaa ohjauskorkonsa lähelle nollaa ensimmäistä kertaa sitten globaalin finanssikriisin ja aloittaa arvopaperien osto-ohjelman.

    Hongkongin pörssin Hang Seng -indeksi putosi 2,2 prosentilla ja Kiinan CSI 300 -indeksi 1,4 prosentilla. Japanin pörssin Topix oli kuitenkin 0,6 prosenttia nousussa.

    Aasian lisäksi myös Australian osakemarkkinat ottivat iskua ja sukelsivat 10 prosenttia miinukselle. Päivä oli Australiassa pahin sitten vuoden 1987.

    Artikkelin aiheet
    pörssi
    Finnair
    koronavirus
    osakemarkkinat
    talouskriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria