• Ruokamuikut nousevat verkoilla Keiteleen Pihkurinselältä

    Uutiset
    28.10.201315:00
    MT toimitus

    VIITASAARI (MT)

    Kesäkauden ruokamuikut viitasaarelainen Pertti Puranen pyydystää verkoilla kotinsa läheltä Keiteleen Pihkurinselän vesistä.

    ”13 millin solmuvälin verkko on paras tällä hetkellä”, Puranen kertoo. Hänellä on verkkoja 11 millin silmäkoosta 17-millisiin.

    Puranen pauloittaa verkot itse. Tehdaspauloitetut eivät miestä tyydytä.

    Verkot ovat 30 metriä pitkiä ja joko kolme tai viisi metriä korkeita. Kolmemetrinen on kätevä käsitellä, niitä Puranen käyttää enemmän kuin viisimetrisiä.

    Viimeisimmät saaliit ovat tulleet kolmen metrin syvyydestä paikasta, jossa on vettä 10–12 metriä.

    Puranen on kalastanut koko ikänsä. Pihkurinselällä hän on pitänyt verkkoja kymmenkunta vuotta. Pyyntialue on noin kolmen kilometrin säteellä kotoa. Keiteleen vesi näkyy olohuoneen ikkunasta.

    ”Verkoille pitää päästä vähintään viikottain”, Metsähallituksen metsurina työskentelevä mies sanoo. Oman käytön yli menevän saaliin Puranen jakaa naapureille, sukulaisille ja tuttaville.

    Kutuaikaan muikkua tulee niin runsaasti, että naapurienkin mitta tulee välillä täyteen. Monesti verkot on otettava pyynnistä parhaaseen kutuaikaan.

    Viikko sitten Pihkurinselän vedenlämpö oli 9,5 astetta. Purasen mukaan muikun kutu alkaa, kun vedenlämpö laskee kuuteen asteeseen. Räntääkin saa sataa.

    ”Kun kalastajan on hankala olla, silloin tulee kalaa.”

    Vuosien mittaan verkkopyynti on hiipunut, Puranen sanoo. Hänenkin kalakavereistaan puolenkymmentä on jo haudassa.

    ”Luontainen poistuma on niittänyt kalastajia. Nuorisoa ei verkoilla paljon näy.”

    Purasen oma poika käy kyllä Tenolla viehekalassa, mutta verkkopyyntiin hänellä ei ole samaa paloa kuin isällä.

    Tämän vuoden muikkukesä oli Purasen mielestä huono. Troolikalastajat sen sijaan saivat kelpo saaliita myös Pihkurinselältä.

    REIJO VESTERINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    muikku
    kalastus
    verkot
    Keitele
    Viitasaari
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle