• Pörssisähkön hinnat helpottavat tänään

    Tänään lauantaina kalleimmat tunnit ovat iltaseitsemältä ja -kahdeksalta.
    Sähkön hintaa laskee muun muassa tuulivoiman tuotannon kasvaminen eli tuulisempi sää. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Sähkön hintaa laskee muun muassa tuulivoiman tuotannon kasvaminen eli tuulisempi sää. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Sähkö ja lämmitys
    14.9.202410:45
    STT

    Pörssisähkö on tänään selvästi edellispäiviä halvempaa.

    Päivän keskihinta on vajaat kahdeksan senttiä kilowattitunnilta. Esimerkiksi torstaina keskihinta oli 14 senttiä ja perjantaina 25 senttiä.

    Tänään lauantaina kalleimmat tunnit ovat iltaseitsemältä ja -kahdeksalta, jolloin pörssisähkö maksaa noin 11 senttiä kilowattitunnilta.

    Sähkön hintaa laskee muun muassa tuulivoiman tuotannon kasvaminen eli tuulisempi sää.

    Sähkön hinnat ovat heilahdelleet tällä viikolla muun muassa siksi, että sekä Olkiluodon ydinvoimalan kakkosreaktori että Loviisan ydinvoimalan ykkösreaktori ovat poissa käytöstä. Olkiluodossa korjataan vikaa, ja Loviisassa kyse on vuosihuollosta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pesän koko on 50 x 70 cm, ja paloaika noin viisi tuntia. Pakarisen mukaan puhalluksen säätö on tarkkaa hommaa, sillä lämpötilaan vaikuttaa puun laatu.

    Koneviesti | Puukäyttöinen kamiina on tehokas lämmitysmuoto konehalliin – tarvittavat luvat kannattaa tarkistaa oman kunnan viranomaisilta

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Itävalta sanoo hyvästit öljylämmitykselle

  • Infrapunalämmitin täytyy pitää puhtaana pölystä.

    Koneviesti | Aneto-infrapunalämmitin tarjoaa miellyttävää lämmitystehoa

    Tilaajalle