• Sotshinjääkiekko-kaukalotSuomesta

    Uutiset
    27.4.201216:00
    MT toimitus

    Sotshin vuoden 2014 olympialaisten jääkiekkokaukalot ja katsomot valmistetaan Suomessa. Yhteensä kolmen miljoonan euron arvoisen tilauksen toimittaa oulaislainen Raita sport Oy alihankkijoineen.

    Kauppa syntyi kovan kilpailun jälkeen, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Tuomo Hyvärinen.

    ”Viime talvena selätimme viimeisen pohjoisamerikkalaisen kilpailijan. Sen jälkeen olemme neuvotelleet ahkerasti koko kevään yrityskauppojen teknisistä yksityiskohdista. Vaikeinta on ollut vakuuttaa lukuisat eri tahot, kuten kansainvälinen ja kansallinen olympiakomitea, järjestelytoimikunnat ja lajiliitot, että olemme paras mahdollinen toimittaja.”

    Kaukalot tehdään akryylista. Puuta käytetään aition pohjissa. Niihin tulee säänkestävää vaneria. Katsomoiden runko on terästä.

    Yhtiö on kehittänyt kaukaloita Tekesin rahoituksella ja yhdessä Jyväskylän yliopiston kanssa erityisen turvallisiksi pelaajille.

    Juuri turvallisuuden vuoksi on päädytty akryyliin. Se on karkaistua lasia joustavampi eikä tarvitse metallisia tukitolppia.

    Raita sport on tehnyt yli 30 jääkiekkokaukaloa arvokisoihin. 80 prosenttia yrityksen liikevaihdosta tulee ulkomailta.

    Yhtiö kuuluu pohjoismaiseen, urheilupaikkoja varustavaan Kerko-konserniin.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Sochin olympialaiset
    jäkiekko
    Raita sport
    suomalainen teollisuus
    urheilurakentaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria