• Jäältä pelastettu kuutti kerää nyt painoa Korkeasaaressa – kalamössöä letkuruokinnalla

    Loukkaantuneen kuutin haavat ovat parantumassa. Kevään aikana sen täytyy oppia kalastamaan itsenäisesti ennen kuin sen voi palauttaa luontoon.
    Porkkalanniemen saaristosta pelastettu kuutti kuvattuna Korkeasaaressa 16.3.
    Porkkalanniemen saaristosta pelastettu kuutti kuvattuna Korkeasaaressa 16.3. Kuva: Annika Sorjonen / Korkeasaari Zoo
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    27.3.202619:30
    Suvi Jylhänlehto

    Suomenlahden merivartiosto pelasti lauantaina 14.3. loukkaantuneen harmaahylkeen kuutin jäältä Porkkalanniemen saaristosta Rönnskärin eteläpuolelta. Kuutti kuljetettiin Korkeasaaren villieläinsairaalaan.

    Mari Lehmonen Korkeasaaren viestinnästä kertoo, että kuutin toipuminen näyttää hyvältä.

    Kuutin saapuessa sairaalaan sen kyljessä oli kaksi selkeästi erottuvaa haavaa, jotka olivat tulehtuneet.

    ”Nyt haavat ovat lähteneet parantumaan”, Lehmonen kertoo.

    Kuutti oli saapumishetkellä noin kahden viikon ikäinen ja painoi 22 kiloa. Hylkeet imettävät poikasiaan noin kolme viikkoa, ja maito on erittäin rasvapitoista.

    Painon perusteella kuutin alkutaival oli sujunut hyvin, mutta sen jälkeen se oli ilmeisesti loukkaantunut ja joutunut eroon emostaan.

    Emonmaidonkorviketta ei ole sairaalassa annettu, sillä kuutit eivät yleensä ole sitä mielellään juoneet.

    ”Sille on annettu kalamössöä letkuruokinnalla”, Lehmonen kertoo.

    Kuutin hoitotilaan on tuotu lasten kahluuallas, jossa se voi harjoitella uintia ja kalastusta. Toistaiseksi kuutti ei ole mennyt altaaseen.

    Kuutteja hoidetaan villieläinsairaalassa siihen asti, kunnes ne osaavat itse pyydystää elävää kalaa ja painoa on noin 30 kiloa.

    Harmaahylkeen kuutteja hoidetaan Korkeasaaressa lähes vuosittain. Enimmillään hoidossa on ollut yhdeksän kuuttia. Viime vuonna niitä oli kolme.

    ”Kerran 15 vuoden aikana hoidossa on ollut itämerennorppa, joka tuotiin hoitoon länsirannikolta”, Lehmonen kertoo.

    Tavallisesti poikasia joutuu pulaan maalis–huhtikuun vaihteessa. Nyt vuoden ensimmäinen, Rönnskäriltä löydetty kuutti tuli hoidettavaksi poikkeuksellisen aikaisin.

    Kuutteja hoidetaan villieläinsairaalassa siihen asti, kunnes ne osaavat itse pyydystää elävää kalaa ja painoa on noin 30 kiloa. Yleensä ne palautetaan luontoon touko–kesäkuussa.

    Korkeasaaren eläinlääkäri Sanna Sainmaa muistuttaa Korkeasaaren videolla, että suinkaan aina jäällä makoileva kuutti ei tarvitse apua. Ennen pelastamisyrityksiä sitä kannattaa tarkkailla kiikareiden avulla esimerkiksi vuorokauden ajan.

    Lisää aiheesta
    • Eläimet ja kasvit | Pelastuslaitos palautti maalle eksyneen kuutin mereen – katso suloinen video

    • Merikotka alistui pelastajien käsittelyyn helposti, sillä sen voimat olivat lopussa.

      Luonto | Uupuneen merikotkan pelastusoperaatio päättyi onnellisesti Lieksassa – nuori kotka pääsi tiputukseen

    • Ruokintahäkin puolien väliin juuttunut islanninhevosruuna Ljufur ei päässyt pinteestään eteen eikä taakse. Järvenpään palomiehet sahasivat yhden puolan irti ja vapauttivat hevosen, joka säästyi tilanteessa vammoitta.

      Hevosen terveys | Hevonen jäi nalkkiin ruokintahäkkiin ja tarvitsi pelastuslaitoksen apua

    Artikkelin aiheet
    harmaahylje
    kuutti
    Korkeasaari
    villieläinsairaala
    eläintenhoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle