• SDP esitteli oman perhevapaamallinsa

    SDP esittää, että euromääräinen vanhempainraha olisi kaikilta osin puolitettavissa ja jaettavissa eripituisille ajoille kuitenkin niin, että tuen kokonaissumma säilyy samana.
    SDP tarjoaa omaa malliaan perhevapaiden uudistamiseksi. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho
    SDP tarjoaa omaa malliaan perhevapaiden uudistamiseksi. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho 
    Uutiset
    21.3.201711:42
    STT

    SDP:n mallissa lasta hoitavan on mahdollista saada vaihtoehtoisesti esimerkiksi 24 kuukautta 300 euroa kuussa tai 12 kuukautta 600 euroa kuukaudessa.

    SDP julkaisi tiistaina oman perhevapaamallinsa. Puolueen tavoitteena on joustavuuden lisääminen, naisten työmarkkina-aseman parantaminen ja isien oikeuksien vahvistaminen.

    "Pitkän aikavälin visiona SDP:llä on edetä asteittain malliin, jossa perhevapaat jakaantuvat tasapainoisesti vanhempien kesken eikä hoivavastuu kasaannu sukupuolittuneesti", sanoi mallin valmistelua johtanut sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen (sd.).

    Artikkelin aiheet
    perhevapaamalli
    parental leave
    SDP
    Tuula Haatainen
    sosiaalipolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria