• Luke irtisanoo 118

    Toimipaikkaverkoston karsimisesta päätökset vielä tänä vuonna.
    Lukella on muun muassa tutkimusnavetta Ruukissa.
    Lukella on muun muassa tutkimusnavetta Ruukissa. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    11.9.201515:59
    Eija Mansikkamäki

    Luonnonvarakeskus (Luke) ilmoittaa irtosanovansa 118 henkilöä.

    Tutkimuksen tukitoiminnoista vähenee Luken Pohjois-Suomen toimipaikoista 32 henkilöä, Itä-Suomesta 12 henkilöä, Länsi-Suomesta 55 henkilöä ja pääkaupunkiseudulta 19 henkilöä.

    Lukessa alkoi keväällä yt-neuvottelut, joiden perusteella päädyttiin irtisanomaan enintään 146 henkilöä. Vähennettävä henkilöstömäärä on supistunut vapaaehtoisten toimien, kuten eläköitymisten ja osa-aikatyöhön siirtymisten avulla.

    Merkittävin Luken rakenteellisten uudistusten, toimintamallien muutosten ja säästötarpeiden taustalla on valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus, joka leikkaa Luken perusrahoitusta lähes 15 miljoonaa euroa vuodesta 2014 vuoteen 2016.

    Vain osa perusrahoituksen leikkauksesta on mahdollista korvata lisäämällä ulkopuolisen tutkimusrahoituksen hankintaa.

    Nyt tehdyt henkilöstövähennykset eivät vaikuta Luken toimipaikkarakenteeseen. Luke kertoo tiedotteessaan kuitenkin, että osana tulevia säästötoimenpiteitä toimipaikkaverkostoa tarkastellaan syksyn aikana ja että päätökset lakkautettavista toimipaikoista tehdään vielä tämän vuoden puolella.

    Toimipaikkarakenteen uudistamisella ja toimitilatehokkuuden kasvattamisella ei ennakoida olevan suoria vaikutuksia henkilöstömäärään.

    Luke aloitti tämän vuoden alussa tutkimus- ja asiantuntijaorganisaationa, johon yhdistyivät MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot.

    Artikkelin aiheet
    Luonnonvarakeskus
    irtisanomiset
    tutkimusrahoitus
    säästötoimet
    toimipaikkaverkosto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle