• Kaksi kierrätysyrityksen työntekijää joutui kemikaalivuodon takia sairaalaan Järvenpäässä – vuoto saatiin tukittua, vaaratiedote on kumottu

    Vuotanut kemikaaliyhdistelmä sisälsi pelastuslaitoksen mukaan typpihappoa, fluorivetyä ja etikkahappoa, joista osa on myrkyllisiä ja syövyttäviä aineita.
    Wärtsilän teollisuusalueella Järvenpäässä tapahtunut kemikaalivuoto on saatu tukittua. Pelastuslaitos tekee paikan päällä vielä jälkitorjuntaa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.
    Wärtsilän teollisuusalueella Järvenpäässä tapahtunut kemikaalivuoto on saatu tukittua. Pelastuslaitos tekee paikan päällä vielä jälkitorjuntaa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.  
    Uutiset|Ympäristö
    19.9.202221:58
    STT–

    Tänään noin iltakuuden aikaan Wärtsilän teollisuusalueella Järvenpäässä tapahtunut kemikaalivuoto on saatu tukittua ja alkuillasta alueelle annettu vaaratiedote on kumottu, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos kertoo.

    Kaksi kemikaalille altistunutta, Kierto Ympäristöpalvelut -nimisen yrityksen työntekijää vietiin sairaalaan.

    Vuotanut kemikaaliyhdistelmä sisälsi pelastuslaitoksen mukaan typpihappoa, fluorivetyä ja etikkahappoa, joista osa on myrkyllisiä ja syövyttäviä aineita.

    Tehtävän alussa pelastuslaitokselle aiheutui ongelmia siitä, ettei tietoa vuotaneen aineen laadusta ollut.

    Päivystävä palomestari Olli Korteniemi kertoi STT:lle iltayhdeksän aikaan pelastuslaitoksen vielä tekevän jälkisiivousta alueella.

    Aiemmin illalla pelastuslaitos kertoi vuodon aiheuttaman kemikaalipilven leviävän alueelta pääradan suuntaisesti etelään.

    Alueelle annettiin vaaratiedote, ja pelastuslaitos kehotti Järvenpään Saunakallion ja Jampan alueen asukkaita suojautumaan sisälle ja sulkemaan ilmastoinnin sekä seuraamaan radiota ja tv:tä.

    Pelastuslaitos sai hälytyksen Levysepänkujalle hieman iltakuuden jälkeen. Hälytyksessä oli mukana yhteensä 26 yksikköä. Pelastuslaitoksen yksiköiden lisäksi tehtävään osallistui poliisin ja sopimuspalokuntien yksiköitä.

    Artikkelin aiheet
    kemikaalivuoto
    Järvenpää
    pelastuslaitos
    kierrätysyritys
    ympäristöturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä