• Lakkiaisia päästään juhlimaan pääosin poutasäässä – lämpimintä etelässä ja lännessä

    Viileähkön loppuviikon aikana kuurottelee. Kovaa tuulta on luvassa torstaina ja perjantaina.
    Koulujen päättäjäisiä päästäneen juhlimaan valtaosin poutasäässä.
    Koulujen päättäjäisiä päästäneen juhlimaan valtaosin poutasäässä. Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset
    29.5.201909:22
    STT

    Kuluvan viikon sää jatkuu epävakaisena ja viileähkönä, ja kuurosateitakin ripottelee. Koulujen päätöspäivää lauantaita päästäneen silti juhlimaan valtaosin poutasäässä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

    Lauantaina aamu on poutainen koko maassa, mutta iltapäiväkuuroja saattaa syntyä lähinnä Suomen pohjoisosissa. Sateiden todennäköisyys jää lakkiaispäivänä silti melko pieneksi, arvioi päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa.

    Lauantaina on lämpimintä maan etelä- ja länsiosissa, missä saatetaan mitata 15–18 lämpöastetta. Maan pohjoisosissa lauantain lämpötila jää 8–12 asteeseen.

    Ilmatieteen laitoksen varoituskartasta kävi ilmi tiistaina illalla, että lauantaiksi ei ole annettu minkäänlaisia säävaroituksia Suomen maa- tai merialueille. Matalapainekin väistynee lauantaihin mennessä pohjoiseen Norjan ja Venäjän puolelle.

    Lähipäiville säävaroituksia sen sijaan riittää. Keskiviikkona tuulee navakasti kaikilla merialueilla lukuun ottamatta Merenkurkkua ja Perämerta.

    Keskiviikkona ja torstaina saadaan lähinnä Lapissa sateita, mutta ne jäänevät hajanaisiksi.

    Navakka tai kova tuuli leviää tällä viikolla myös maa-alueille.

    "Kovaa tuulta on tulossa kahdessa erässä. Niistä ensimmäinen saapuu torstaina ja toinen perjantaina", Viljamaa kertoo.

    Torstaina tuulee eteläisimpiä maakuntia lukuun ottamatta koko Manner-Suomessa joko kovaa tai jopa vaarallisen kovaa. Vaarallisesta tuulesta varoitetaan Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa. Lisäksi tuulee kovaa Pohjois-Lapissa sekä keskisessä Suomessa.

    Perjantaina on syytä varautua kovaan tai vaarallisen kovaan tuuleen samoilla maa-alueilla. Tosin Pohjois-Lapissa puhurin ennakoidaan silloin jo laantuneen. Perjantain aikana kulkee matalapaineen keskus Keski-Lapin yli koilliseen.

    Ensi viikoksi sää näyttäisi Viljamaan mukaan lämpenevän lähemmäksi kesäisiä lukemia.

    Jo sunnuntaina päästäneen siihen suuntaan, kun sää kuivuu ja alkaa lämmetä.

    Artikkelin aiheet
    sää pouta
    lakkiaiset
    Ilmatieteen laitos
    tuuli
    Lapin sääilmiö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria