• Rakennusperintöpäivänä katsekääntyy liikuntaympäristöihin

    MUSEOVIRASTO Ellivuoren hiihtohissi 1970-luvulta.
    MUSEOVIRASTO Ellivuoren hiihtohissi 1970-luvulta. Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    10.2.201215:00
    MT toimitus

    Euroopan rakennusperintöpäivien tämän vuoden teemaksi on valittu liikunta- ja urheiluympäristöt.

    Teemalla halutaan nostaa liikuntaan ja urheiluun liittyvän rakennusperinnön arvostusta.

    Erilaiset liikuntapaikat urheilukentistä uimarantoihin ja halleista hyppyrimäkiin kuuluvat useimpien suomalaisten jokapäiväiseen elinympäristöön. Ne ovat tärkeä ja usein hyvin näkyvä osa rakennettua maisemaa.

    Hyvät liikuntamahdollisuudet vaikuttavat oleellisesti myös asukkaiden hyvinvointiin ja viihtyvyyteen.

    Euroopan rakennusperintöpäiviä vietetään vuosittain syyskuun toisena viikonloppuna, mutta teema on esillä pitkin vuotta. Suomessa rakennusperintöpäiviä koordinoivat ympäristöministeriö, Suomen Kotiseutuliitto, Museovirasto, Opetushallitus ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura.

    Rakennusperintöpäivien tapahtumat liikuttavat ihmisiä oman kotiseudun rakennusperinnön ääreen, huomaamaan miksi ja miten liikuntapaikkoja suunnitellaan ja rakennetaan: yhteiseksi hyväksi.

    Yhdistyksiä, museoita, kouluja ja muitakin kiinnostuneita toivotaan järjestämään rakennusperintöpäivien tapahtumia. Lisäksi liikunta- ja urheiluympäristöt -teeman toivotaan saavan liikkeelle erityisesti urheiluväkeä.

    Koulujen käyttöön on tulossa eri oppiaineisiin ja aihekokonaisuuksiin soveltuva opetusmalli, jonka avulla lapset ja nuoret voivat tutustua lähiseutunsa liikunta- ja urheiluympäristöihin myös rakennusperinnön näkökulmasta.

    Vuositeema liittyy myös Museoviraston, Liikuntatieteellisen seuran ja Urheilumuseon Hyvinvointi-Suomen liikuntaympäristöt -hankkeeseen.

    Kansallismuseo julkaissut kyselyn, jonka avulla kerätään tietoa ja kokemuksia merkityksellisistä liikuntaympäristöistä lajista riippumatta.

    Tavoitteena on saada tietoa erityisesti sotien jälkeen rakennettujen liikuntaympäristöjen merkityksestä kulttuuriympäristönä. Kyselyllä halutaan myös nostaa esiin hyvinvointivaltion rakentamien liikuntaympäristöjen merkitys ihmisten hyvinvoinnille.

    Vastauksia toivotaan niin tavallisilta kansalaisilta kuin urheilualan ihmisiltä. Kysely on Kansallismuseon kansatieteellisen arkiston verkkosivuilla.

    Internetiin on avattu myös rakennusperintöpäiviin liittyvä blogi. Blogissa teemaa taustoitetaan ja annetaan ideoita rakennusperintöpäivien tapahtumien järjestämiseen sekä tutustutaan niiden toteuttajiin.

    Euroopan rakennusperintöpäiviä (European Heritage Days) on vietetty Suomessa vuodesta 1992.

    Päiviä vietetään Euroopan neuvoston ja Euroopan komission aloitteesta ja niihin osallistuu vuosittain noin 20 miljoonaa ihmistä. Tapahtumien pääviikonloppu 7.–9. syyskuuta.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    rakennusperintöpäivät
    liikuntaympäristöt
    kulttuuriympäristö
    hyvinvointi
    urheilu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle