• Suomen liikenteelle EU:sta 22 miljoonaa

    Uutiset
    16.7.201416:00
    Aimo Vainio

    Suomen liikennehankkeet saavat EU:n TEN-T-komitealta kuluvan rahoituskauden viimeisessä haussa 21,7 miljoonaa euroa. Rahat jakautuvat viidelle hankkeelle, joista yksi on Helsinki-Riihimäki-radan parantamisen suunnittelu.

    Muut hankkeet ovat kansainvälisen liikenteen hankkeiden suunnittelua, joissa Suomi on yhtenä maana mukana.

    Uusi rahoituskausi alkaa ensi vuonna. Silloin rahaa on jaossa huomattavasti tätä kierrosta enemmän. Koko potti kaikkiin maihin on 11 miljardia euroa vuosina 2014–2020.

    TEN-T:stä tuetaan suurien, usein eri maiden välisien, valtateiden, junaratojen ja satamien kehittämistä ja rakentamista. Siksi niistä ei saada apua teiden 1,5 miljardin euron (MT 9.7.) korjausvajeeseen.

    ”Jos miljoonia saadaan liikenneverkolle, onhan se kotiinpäin. Mutta nämä tuet eivät ratkaise korjausongelmia, koska TEN-T ei koske koko liikenneverkkoa”, Liikenne- ja viestintäministeriön neuvotteleva virkamies Leena Sirkjärvi sanoo.

    Nyt viimeisessä haussa ei tukia myönnetty kuin suunnitteluun. Seuraavassa haussa tukea saa myös rakentamiseen. Sirkjärvi neuvoo valmistautumaan syksyllä aukeavaan hakuun.

    ”Ongelma vain on se, että meillä ei ole poliittisia päätöksiä uusista hankkeista. Niitä tehdään vasta vaalien jälkeen. On vaikea tehdä uskottavia hakemuksia, jos päätökset puuttuvat”, Sirkjärvi sanoo.

    AIMO VAINIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    suomen liikennehankkeet
    EU-rahoitus
    TEN-T
    infrastruktuuri
    liikenneverkko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle