• Ranska haluaa rajoittaa torjunta-aineiden käyttöä: kustannukset hyötyjä suuremmat

    Ranskalaistutkimuksen mukaan torjunta-aineiden vaikutukset on arvioitu reilusti alakanttiin.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    25.3.201618:00
    Aimo Vainio

    BRYSSEL

    Ranskan maatalousministeri Stéphane Le Foll on pyytänyt maan ruoka- ja ympäristövirastoa (Anses) etsimään vaihtoehtoja maataloudessa käytettäville torjunta-aineille, kirjoittaa Euractiv-verkkolehti.

    "Aion pyytää Euroopan komissiota soveltamaan Ansesin ehdotuksia ja aineiden käytön rajoittamista kaikkialla EU:ssa", Le Foll sanoi Euractivin mukaan.

    Le Follin kannan taustalla on Ranskan kansallisen maatalousinstituutin tutkimus, jonka mukaan torjunta-aineiden kustannukset ovat hyötyjä suuremmat.

    Tutkimuksen mukaan kustannukset on tavallisesti arvioitu reilusti alakanttiin. Esimerkiksi torjunta-aineiden kustannukset terveydelle voivat olla kymmenkertaiset aiempiin tutkimuksiin verrattuna.

    Kustannuksia on kuitenkin vaikea laskea tarkasti. Esimerkiksi torjunta-aineiden vaikutukset maaperään on vaikea arvioida.

    Osana lakia lajien monimuotoisuudesta Ranskan parlamentti kielsi neonikotinoideja sisältävät torjunta-aineet vuodesta 2018 alkaen. Päätös ei ole vielä lopullinen.

    Artikkelin aiheet
    Ranska
    torjunta-aineet
    maatalous
    ympäristöpolitiikka
    neonikotinoidit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria