• Valion Pekka Laaksonen eläkkeelle ensi syksynä

    Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen siirtyy eläkkeelle ensi syksynä. Markkinaoikeuden maitokiistaan antama ratkaisu vaikutti Laaksosen mukaan eläköitymispäätökseen.
    Pekka Laaksonen, Valion toimitusjohtaja. Laaksosen kädessä ensimmäinen tölkki harjakattotölkkejä valmistavasta uudesta tehtaasta. pekka laaksonen valio maitotölkki
    Pekka Laaksonen, Valion toimitusjohtaja. Laaksosen kädessä ensimmäinen tölkki harjakattotölkkejä valmistavasta uudesta tehtaasta. pekka laaksonen valio maitotölkki Kuva: Marita Waenerberg
    Uutiset
    8.7.201419:30
    MT toimitus

    Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen (58) on ilmoittanut, että siirtyy toimitusjohtajasopimuksensa mukaisesti eläkkeelle ensi syksynä, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Antti Rauhamaa kertoi.

    Laaksonen on vastustanut ärhäkkäästi markkinaoikeuden ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätöstä tuomita yhtiö 70 miljoonan euron seuraamusmaksuihin maidon liian matalasta hinnasta.

    Markkinaoikeuden maitokiistaan antama ratkaisu vaikutti Laaksosen mukaan eläköitymispäätökseen.

    Laaksonen sanoi STT:lle, että virheellinen viranomaispäätös ja vuosia kestänyt oikeuskäsittely ovat olleet turhauttavia ja väsyttäviä.

    Valion hallitus alkaa hakea uutta toimitusjohtajaa välittömästi. Rauhamaan mukaan hallitus toivoo uuden toimitusjohtajan löytyvän talon sisältä.

    Laaksonen on johtanut Valiota vuodesta 2007. Sitä ennen hän toimi Stora Enson hienopaperidivisioonan johtajana. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.

    Artikkelin aiheet
    Pekka Laaksonen
    Valio
    eläke
    markkinaoikeus
    maitokiista
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria