• Talouselämä: Koronaeristyksen vaikutus asuntokauppojen määrään näyttää jäävän odotettua pienemmäksi

    Kiinteistönvälitysalan keskusliiton hintaseurantapalvelun mukaan vanhoja asuntoja myytiin tammi–heinäkuussa 5 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
    Kuva on tämän vuoden asuntomessuilta Tuusulasta.
    Kuva on tämän vuoden asuntomessuilta Tuusulasta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    14.8.202023:30
    Sari Penttinen

    Vanhoja asuntoja myytiin heinäkuussa hieman enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Kaikkiaan käytettyjen asuntojen kauppamäärä kasvoi 1,8 prosenttia. Suosituimpia olivat rivitaloasunnot, joiden kauppamäärä nousi 6 prosenttia, kerrotaan Talouselämän uutisessa.

    Koronaeristyksen vaikutus asuntokauppojen määrään näyttää jäävän odotettua pienemmäksi.

    Kiinteistönvälitysalan keskusliiton hintaseurantapalvelun mukaan vanhoja asuntoja myytiin tammi–heinäkuussa 33 710 kappaletta, eli 5 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

    Uusia asuntoja myytiin hintaseurantapalvelun mukaan 14 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Uutisessa muistutetaan, että on hyvä huomioida palvelun kattavan vain noin 30–40 prosenttia uusien asuntojen kaupoista.

    Kaikkiaan asuntokauppoja tehtiin heinäkuussa viime vuotta enemmän Joensuussa, Espoossa, Vaasassa, Helsingissä, Porissa, Seinäjoella, Vantaalla ja Oulussa. Viime vuotta vähemmän asuntoja myytiin Tampereella, Jyväskylässä ja Turussa.

    Pääkaupunkiseudulla käytettyjen asuntojen hinnat ovat laskeneet hieman alle prosentin kesäkuusta. Muualla Suomessa hinnat nousivat hieman alle kaksi prosenttia kesäkuuhun verrattuna.

    Keskusliitto ylläpitää hintaseurantapalvelua, johon ilmoitetaan kuukausittain tiedot 75–80 prosentista vanhojen asuntojen kaupoista. Maksullista palvelua käyttävät kiinteistönvälittäjät ja rakennusliikkeet.

    Heinäkuun seuranta oli tänä vuonna ensimmäinen, jossa myyntihinnat laskivat pääkaupunkiseudulla.

    Talouselämän uutinen

    Artikkelin aiheet
    asuntokauppa
    koronaeristys
    asuntojen hinnat
    Kiinteistönvälitysalan keskusliitto
    pääkaupunkiseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria