• Bioraaka-aineille pohditaan minimiosuutta

    Uutiset
    5.12.201215:00
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    EU-komissiossa pohditaan, voitaisiinko eri tuotteille määrittää minimiosuus esimerkiksi puupohjaista bioraaka-ainetta.

    ”Biotalouden edistämisen kannalta se on keskeinen kysymys. Yhdysvalloissa ollaan tässä suhteessa Eurooppaa edellä”, Henriette Van Eijl EU-komission teollisuusosastolta sanoi RoK-FOR-hankkeen järjestämässä seminaarissa Brysselissä.

    Tarvetta on hänen mukaansa myös standardeille, jotka ottavat bioraaka-aineet paremmin huomioon.

    Hanke on koonnut yhteen metsäalan yrityksiä ja tutkijoita EU:n eri osista. Tavoitteena on ollut jakaa metsäosaamista eri alueiden kesken ja löytää uusia innovaatioita puun käytössä. Suomesta hankkeeseen osallistuu Pohjois-Karjalan maakunta.

    ”Aiomme päästä eroon fossiilisesta lämmitysöljystä vuoteen 2020 mennessä. Alussa sille naureskeltiin, mutta Fortumin uuden biojalostamon myötä olemme jo edellä aikataulua”, Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Pentti Hyttinen painottaa.

    Yksi esimerkki hankkeen tuloksista on yhteistyö Pohjois-Karjalan ja Espanjan metsävaltaisessa osassa sijaitsevan Katalonian välillä.

    ”On mahdollista, että tulevaisuudessa Joensuussa kehitettyä puukomposiittimuovia käytetään Seat-autojen sisustuksissa”, Hyttinen pohtii.

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    bioraaka-aineet
    biotalous
    EU-komissio
    RoK-FOR-hanke
    Pohjois-Karjala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle