• Keskustan Kaikkonen esittää: Suurten etujärjestöjen sijoitustuotot verolle

    Kaikkonen kritisoi hallituksen puoliväliriihen veropäätöksiä, joiden vaikutukset pieni- ja keskituloisille näyttävät olevan epäedullisempia kuin suurituloisille.
    Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen kritisoi puheessaan muun muassa hallituksen puoliväliriihen veropäätöksiä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen kritisoi puheessaan muun muassa hallituksen puoliväliriihen veropäätöksiä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Uutiset|Politiikka
    1.5.202514:21
    STT

    Oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen esittää, että suurten etujärjestöjen sijoitustuotot laitetaan verolle. Hän sanoo vappupuheessaan, että on parempi ottaa "Hakaniemen kolossien" sijoitustuotoista verot kuin kurittaa tavallista työtä tekevää suomalaista.

    ”Miksi jättimäisten keskusjärjestöjen kassavirtoja suojellaan ja työtä tekeviä ihmisiä kuritetaan? Tähän ei ole saatu minkäänlaista vastausta vallanpitäjiltä”, hän sanoo.

    Kaikkonen kritisoi puheessaan muun muassa hallituksen puoliväliriihen veropäätöksiä, joiden vaikutukset pieni- ja keskituloisille näyttävät olevan selvästi epäedullisempia kuin suurituloisille.

    ”Pieni- ja keskituloiset eivät hallituksen tuoreesta tuhansien miljoonien veropaketista sittenkään taida paljoa kostua. Suurituloisiin verrattuna tulee murusia, jos niitäkään. Puheet suurista veroalennuksista olivat suuria, mutta karu totuus alkaa nyt valjeta.”

    Sen sijaan kovapalkkaisimmille räätälöity erityinen veroale toimii niin, että esimerkiksi 20  000 euroa kuukaudessa tienaava saa jatkossa yli 9  000 euroa enemmän suoraa rahaa vuodessa, hän laskee.

    Hän toteaa myös, että työttömyys on korkeimmalla tasolla yhdeksään vuoteen.

    ”Työttömyys on Orpon hallituksen vahtivuorolla paisunut kuin vappupallo. Hallitus ohjelmassaan lupaili 100  000 uutta työllistä. Toistaiseksi ei oikein hyvältä näytä. Uusien työllisten sijaan on saatu 50  000 uutta työtöntä.”

    Lisää aiheesta
    • Kokoomus on ollut pääministeripuolueena kaksi vuotta ja Arto Satonen hallituksen työministerinä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Työmarkkinat | Työministeri Satonen: Suomi oli ajautunut epäterveeseen tilaan, jossa valtaa käyttivät etujärjestöt

    • SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta esittää, että hallitus peruisi päätöksen ay- ja työnantajajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistosta. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Mikko Stig.

      Työmarkkinat | SAK:n puheenjohtaja pyytää hallitusta olemaan välillä myös työntekijän puolella

    • Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtman piti puheensa Helsingissä Kansalaistorilla työväen vappujuhlassa vapunpäivänä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka | SDP:n Lindtman syyttää: Hallitus haluaa murtaa Suomesta työehtosopimusten yleissitovuuden

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa