

Kullan ostajat kiertävät Suomea yhä pienemmillä paikkakunnilla.
Suomen Kultareservi -yrityksen Lapin aluepäällikkö Markus Rasimus Torniosta kertoo, että aiemmin kultaa kierrettiin ostamassa 40 paikkakunnalta, nyt 50 paikkakunnalta.
Rasimus kiertää maaseudun kohteita. Tammikuun lopussa hän oli ensi kertaa Sotkamossa ja Kuhmossa ja helmikuun alussa Ylivieskassa ja Kalajoella.
Pienin paikkakunta, jossa yritys käy, on 5 800 asukkaan Pudasjärvi.
”Näemme, että ihmisillä on kultaa ympäri maata. Se ei ole loppumassa. Välillä sitä yllättyykin, että kultaa on vielä niin paljon.”

Kullan tarjonta on Rasimuksen mukaan varsin samanlaista ympäri Suomea, maaseudulla ja kaupungeissa.
Ihmiset myyvät Rasimuksen mukaan kaikkea hammaskullasta kultaharkkoihin. Kultahampaita voi tulla yksitellen tai jopa koko purukalusto kerralla.
”Kultahampaathan ovat tosi yleisiä ja niille ei ole pahemmin uusiokäyttöä. Jos mummolta on jäänyt hampaat, harva niitä haluaa kaapin pohjalla säilyttää.”
Myyntiin tulevat korut ovat useimmiten käyttämättömäksi jääneitä, parittomia tai rikkinäisiä. Tyypillisiä ovat myös avioerosta jääneet sormukset, sekä perinnöstä tarpeettomiksi jääneet korut.
”Viime vuonna ostimme kultaharkkoja enemmän kuin koskaan. Ihmiset, ketkä ovat ostaneet harkkoja investointina, myivät ne pois.”
”Kultahampaathan ovat tosi yleisiä ja niille ei ole pahemmin uusiokäyttöä.”
Suomen Kultareservin keskimääräinen asiakas on Rasimuksen mukaan yli 50-vuotias nainen. Yksittäisen myyntierän arvo on nykyisin tyypillisesti 1 500–3 000 euroa.
Myös nuoria asiakkaita on paljon.
”Parikymppiset, jotka saavat kultaa perinnöksi, realisoivat sen aika nopeasti. Nuoriso ei enää juuri käytä kultakoruja. Vaikka korut ovat ehjiä ja kauniita, rahalle on aina enemmän käyttöä.”
Asiakkaista 90 prosenttia on Rasimuksen mukaan yksityisiä ihmisiä, loput investointimielessä myyviä yrityksiä ja sijoittajia.

Viime viikolla kullan hinnassa nähtiin käänne.
Kullan hinta on noussut pitkään ja torstaina se kohosi 5 600 dollariin unssilta ensimmäistä kertaa historiassa. Troy-unssi vastaa 31,10 grammaa.
Perjantaina hinta romahti 12 prosenttia.
Syynä pidetään Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätöstä nimittää Kevin Warsh maan keskuspankin seuraavaksi puheenjohtajaksi. Nimitys vähensi huolta keskuspankin itsenäisyyden menettämisestä.
Warshin nimitys poisti yhden huolenaiheen mutta maailmanlaajuista epävarmuutta lietsovat edelleen niin Trump kauppasotauhkailuineen, Ukrainan sota kuin Grönlannin, Venezuelan ja Iranin tapahtumatkin. Kultaa on perinteisesti pidetty sijoittajien turvasatamana.
Rasimus ei usko kullan hinnan romahtavan täydellisesti, sillä kultaa ovat ostaneet myös keskuspankit.
”Jokaisen uuden huipun kohdalla realisoidaan myös kultaa, mikä tekee sen, että korjausliikkeitä tulee. Kullan hinta on kuitenkin samalla tasolla nyt kuin mitä se oli tammikuun alussa, eli historiallisen korkea hintataso jatkuu”, Rasimus kertoi maanantaina.
Eniten kultaa ovat hankkineet viimeisen vuoden aikana Puolan, Kazakstanin ja Brasilian keskuspankit.
Maanantaina kullan hinta kääntyi taas nousuun ja nousu jatkui tiistaina.
Kullan pitoisuusleima kertoo, paljonko esineessä on puhdasta kultaa.
Leima 585 tarkoittaa 14 karaatin kultaa. Esineen painosta 58,5 prosenttia on puhdasta kultaa.
Leima 999 tarkoittaa puhdasta eli 24 karaatin kultaa.
Ulkomailta ostetuissa esineissä ei välttämättä ole leimaa tai jalometallipitoisuus voidaan merkitä esimerkiksi lyhenteellä 14k.
Pitoisuusleiman lisäksi Suomessa leimatusta esineestä voi löytyä nimileima, tarkastusleima, vuosileima ja paikkakuntaleima.
Lähde: Kulta rahaksi
Maailmanmarkkinahinta näyttää puhtaan kullan eli 24 karaatin kullan hinnan.
Suomessa yleisintä on 14 karaatin kulta, jossa puhdasta kultaa on 58,5 prosenttia.
Monelle tulee Rasimuksen mukaan yllätyksenä, että vanhemmat, erityisesti 1940–1960-luvuilla valmistetut korut ovat usein korkeampaa karaattia kuin nykyiset korut.
Tuohon aikaan koruissa käytettiin tyypillisesti 18-, 20- tai jopa 23-karaattista kultaa, jolloin puhtaan kullan osuus on noin 75, 83 tai jopa 95,8 prosenttia.
”Vanhemmat vihkisormukset ovat korkealaatuisia ja paljon nykyisiä paksumpia. Nykypäivänä 14 karaatin sormus painaa 3 grammaa, mutta sata vuotta vanha voi olla 18 karaatin kultaa ja painaa 15 grammaa. Silloin puhutaan jo useamman tuhannen euron arvosta”, kertoo Rasimus.
Maailmalta löytyy vielä matalampia jalometallipitoisuuksia: esimerkiksi Tanskassa, Saksassa, Englannissa, Amerikassa, Kanadassa ja Australiassa myydään 8 karaatin kultaa, josta puhdasta kultaa on 33,3 prosenttia.

Kulta on siitä ihmeellinen materiaali, että sen voi kierrättää aina vain uudelleen.
Suomen Kultareservi ostaa romukultaa ja myy sen kahdelle eri sulattamolle, jotka myyvät sen eteenpäin puhtaana kultana.
50–60 prosenttia sulatetuista kullasta menee uusiin koruihin, seuraavaksi eniten sitä menee teknologiateollisuuteen ja lääketeollisuuteen, jotka arvostavat kullan sähkönjohtavuutta ja sitä, että se ei hapetu.
Harkkoja myydään eteenpäin sijoittajille.
Yritys ostaa myös hopeaa.
”Kyselyjä on tullut myös palladiumista mutta markkinat ovat edelleen niin pienet, että sitä emme osta”, kertoo Rasimus.

MT teki 28.1. eli päivää ennen kullan hinnan historiallista huippua kierroksen Helsingin keskustassa ja pyysi kahdesta kultakaupasta ja kahdesta kultaa ostavasta liikkeestä hinta-arvion koruista.
Kultaiset korvakorut, kaulakoru ja rannekoru ovat 14 karaatin kultaa, korvakorut kivellä 9 karaatin kultaa. Lisäksi mukana oli messinkiseksi osoittautunut kullattu lyyra ja hopeinen kaulakoru.
Kultasepänliikkeet arvioivat koko setin 305 euron ja 345 euron arvoiseksi. Kultaa ostavat liikkeet tarjosivat hieman parempaa hintaa: 362 ja 406 euroa.
Hopeakorun hinnaksi arvioitiin 4, 5, 9 ja 9,50 euroa.