
Kevyen polttoöljyn hinta nousi Suomen markkinoilla liki kymmenen senttiä litralta viikonlopun aikana, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Runsaassa vuodessa polttoöljyn hinta on kaksinkertaistunut.
Nesteen kevyen polttoöljyn talvilaatu maksaa tänään noin 1,40 euroa litralta, kun se viime viikolla ennen hyökkäystä oli 1,30 sentin paikkeilla.
Vielä runsas vuosi sitten syksyllä polttoöljy maksoi noin 0,70 euroa litralta Tilastokeskuksen seurannan mukaan.
Neste on tuonut lähinnä Porvoossa jalostamastaan fossiilisesta polttoaineesta kaksi kolmannesta Venäjältä. Yhtiö ostaa raakaöljyä spot-erissä lasti kerrallaan ja on jo nyt muuttanut ostojaan siten, että suurin osa Venäjän raakaöljystä on vaihdettu Pohjanmerellä tuotettuun öljyyn, Iltalehti kertoo.
Yhtiö pyrkii korvaamaan kaiken Venäjältä ostetun raakaöljyn muualla tuotetulla öljyllä.
Ruplan arvo romahti maanantaina yli 15 prosenttia. Eurolla sai maanantaina 107 ruplaa, kun perjantaina kurssi oli 92 ruplaa. Kovimmillaan romahdus oli hetken 30 prosenttia, mutta muutos lieventyi maanantaiaamuna.
Moskovan pörssin odotettiin maanantaina romahtavan, mutta Venäjän keskuspankki ilmoitti, ettei pörssiä avata maanantaina lainkaan.
Länsimaat ovat sulkemassa Venäjän useat pankit SWIFT-maksujärjestelmän ulkopuolelle, minkä arvioidaan hankaloittavan merkittävästi maan maksuliikennettä.
Keskuspankki nosti ohjauskorkoa maanantaina 20 prosenttiin, kun se aiemmin oli 9,5 prosenttia.
Mikäli Venäjällä kansalaiset alkavat joukolla nostaa rahaa tileiltään käteiseksi, seurauksena voi olla talletuspako ja talouden romahdus.