• VM esittää maatalousministeriölle 73 miljoonan leikkausta ensi vuodelle – ravinnekierrätykseen ja joutoalueiden metsitykseen uutta rahaa

    Ympäristöministeriölle esitetään 16,5 miljoonan euron korotusta ensi vuodelle.
    Valtion ensi vuoden budjetin pitäisi olla valmis lokakuussa.
    Valtion ensi vuoden budjetin pitäisi olla valmis lokakuussa. Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta
    Uutiset
    13.8.202013:31
    Aimo Vainio

    Valtiovarainministeriö (VM) esittää maa- ja metsätalousministeriön (MMM) budjetiksi 2 620 miljoonaa euroa. Budjetti pienenisi tästä vuodesta noin 73 miljoonalla eurolla. Laskua on kolme prosenttia.

    Laskua selittää maatilatalouden kehittämisrahasto (Makera). Tänä vuonna sitä pääomitetaan MMM:n budjetin kautta 90 miljoonalla eurolla. Pääomitus on kertaluonteinen, eikä sitä ole jatkettu ensi vuodelle.

    Ympäristöministeriölle VM esittää rahoitukseen kuuden prosentin korotusta. Nousua on 16,5 miljoonaa euroa 302 miljoonaan euroon.

    Korotuksesta lähes kymmenen miljoonaa menee uuteen avustukseen, jolla tuetaan asuinrakennusten öljylämmityksestä luopumista.

    Ministeriöt esittävät oman yksityiskohtaisen ehdotuksensa myöhemmin tänään. Hallituksen budjettiriihi kokoontuu käsittelemään budjettia 17.–18. syyskuuta.

    Uutena rahoituksena maa- ja metsätalousministeriölle VM esittää neljää miljoonaa euroa ravinnekierrätyksen edistämiseen biokaasutuotannolla.

    Rahoja voidaan maksaa kierrätettäviä biomassoja kaasutukseen toimittaville yrityksille tai yhteisöille.

    Määrärahan käyttöä tarkennetaan näin:

    "Tuen avulla vähennetään luonnonhoidosta ja maatiloilta ylijäämäbiomassojen aiheuttamia ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöjä ja edistetään biomassoissa olevien ravinteiden kierrätystä", budjetissa todetaan.

    Toinen uusi määräraha on 1,36 miljoonaa euroa joutoalueiden metsitykseen.

    "Tukea myönnetään maataloustuotannon ulkopuolelle jääneiden peltojen ja muiden avointen alueiden sekä käytöstä poisjääneiden turvetuotantoalueiden metsittämiseen."

    Tukea saa vain yksityinen maanomistaja ja se muodostuu tuesta perustamistoimista sekä hoitopalkkiosta.

    Luonnonvara- ja biotalouden edistämisen rahoitus jatkaa nousua. Vuonna 2019 se oli noin kuusi ja puoli miljoonaa euroa ja nyt esityksessä 44 miljoonaa. Nousua viime vuodesta on 15 miljoonaa.

    Juttua päivitetty 12.16 Makera tiedoilla.

    Lue myös:

    Valtion ensi vuoden budjetti on noin 7 miljardia alijäämäinen – ja sekin pettää, jos koronaa ei saada kuriin

    Matti Vanhanen budjetista: Ensi vuodelle ei tehdä uusia elvytyspäätöksiä

    MTK:n Marttila Vanhasen talousarvioehdotuksesta: "jämäkkä ulostulo, biotalousinvestointeihin kaivataan lisää kunnianhimoa"

    Artikkelin aiheet
    valtionbudjetti
    maatalous
    Ympäristöministeriö
    ravinnekierrätys
    metsitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria