Tämä puolue saattoi pudota seuraavasta hallituksesta jo nyt velkajarrun vuoksi

Kaikki eduskuntaryhmät lukuun ottamatta vasemmistoliittoa hyväksyivät aiemmin tällä viikolla niin kutsutun velkajarrun.

Velkajarrussa on kyse siitä, että parlamentaarinen hallituksen ja opposition rajalinjat ylittävä työryhmä määrittelee jatkossa, paljonko Suomella voi olla julkista velkaa. Velan määrästä sovitaan kahdeksaksi vuodeksi kerrallaan ja tavoitteessa pysymistä tarkastellaan neljän vuoden välein.

Parlamentaarinen työryhmä velkaantumisen taittamiseksi on parasta, mitä kotimaisessa politiikassa on tapahtunut pitkään aikaan. Suomen valtiontalous, työllisyys ja velkaantuminen ovat nyt niin vakavalla tolalla, että tilanteen korjaamiseksi tarvitaan laajaa yhteisymmärrystä kautta puoluekentän sekä useamman vaalikauden yli ulottuvaa kansantalouden tervehdyttämistä.

Suomen valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen on kohoamassa Petteri Orpon (kok.) hallituksen päättäessä työnsä keväällä 2027 peräti 87 prosenttiin. Parlamentaarinen sopu edellyttää, että velkaantumista painettaisiin ensin 60 prosenttiin ja myöhemmin 40 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Hallituksen alkuperäinen tavoite oli ylikireä. Velkaantumisen painaminen pikavauhdilla 40 prosenttiin BKT:sta olisi tarkoittanut laajamittaista yhteiskunnan näivettämistä ja hyvinvointipalveluiden murskaamista.

Neljän suurimman puolueen SDP:n, keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten voimin neuvoteltiin pohja, jolla velkajarrua lähdetään Suomessa toteuttamaan. Kuva: Jaana Kankaanpää, Sanne Katainen

Oppositiopuolueiden SDP:n, keskustan ja vihreiden sitoutuminen velkajarruun toi kokonaisuuteen enemmän tolkkua. Opposition ehtona nimittäin oli, että siinä huomioidaan myös valtion tulopuoli. Jos kansantalous saadaan kasvu-uralle, leikkauspaine pienenee. Lisäksi mukaan kirjattiin kriisilauseke, eli mahdollisuus poiketa velkajarrun tavoitteista erityisen painavan yhteiskunnallisen kriisin oloissa.

Orpon hallitus on kyllä toteuttanut erittäin voimakkaita säästöjä ja leikkauksia, mutta kasvutoimet ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ovat jääneet mopen osaan. Kertarytinä on jäädyttänyt talouskasvun ja muun muassa käsiin räjähtänyt työttömyys, sote-palveluiden alasajo ja rajusti paheneva lapsiperheköyhyys ovat ongelmia, jotka rasittavat yhteiskuntaamme pitkään.

Parlamentaarinen sopu velkajarrusta mahdollistaa sen, että sinänsä välttämätöntä tiukkaa taloudenpitoa ja säästölinjaa jatketaan, kuitenkin samalla huolehtien kasvun edellytyksistä sekä siitä, ettei kasvava joukko suomalaisia putoaisi osattomuuteen.

On tärkeää, että niin poliittinen oikeisto, keskusta kuin vasemmisto kykenevät yhteistyöhön näin keskeisessä asiassa kuin kansantalouden hoidossa.

Vaan yksi on joukosta poissa. Vasemmistoliitto osallistui neuvotteluihin velkajarrusta mutta jättäytyi sen ulkopuolelle. Päätöstä seurasi huomattavan aggressiivinen sosiaalisen median operaatio, jossa vasemmistolaiset lyttäsivät ennen kaikkea vihreiden puheenjohtajaa Sofia Virtaa sekä sosiaalidemokraatteja.

Laitavasemmistolainen narratiivi on, että velkajarruun sitoutuminen tarkoittaa hyvinvointivaltion alasajoa sekä sitoutumista kokoomuksen käskyläiseksi. Asia on kuitenkin täysin päinvastoin. Jokaisen pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolustajan pitäisi olla erittäin huolissaan siitä, mitä kansantalouden rahoituspohjan rapautuminen ja holtiton velkaantuminen tekevät yhteiskunnalle pitkässä juoksussa.

Sofia Virta joutui sosiaalisessa mediassa rajun ryöpytyksen kohteeksi sen jälkeen, kun vihreät ilmoitti sitoutuvansa velkajarruun. Kuva: Kari Salonen

Virta on perustellut talouden tasapainosta huolehtimisen tärkeyttä kärsivällisesti, mutta vimma näyttää tarttuneen myös vihreään puolueväkeen. Näyttää siltä, että vasemmistoliitto on saamassa asiassa poliittisen pikavoiton, kun joukko äkäisiä punavihreitä vaihtaa cityvihreästä syvänpunaiseen.

Tällä manööverillä vasemmistoliitto saattoi kuitenkin sinetöidä tiensä suoraan oppositioon. Puolue on nimittäin irtaantunut muiden eduskuntapuolueiden konsensuksesta nyt jo kahdessa keskeisessä asiassa: ensin turvallisuuspolitiikassa rajaturvallisuutta koskien sekä nyt myös talouspolitiikassa ja velan hoidossa.

On vaikeaa kuvitella, että keskusta tai edes sosiaalidemokraatit, puhumattakaan kokoomuksesta, haluavat näin jyrkkälinjaista puoluetta hallituskumppanikseen.

Meininki vasemmistoliitossa on käynyt viime vuosina aiempaa radikaalimmaksi. Ymmärrettävä osasyy tähän lienee oikeistohallituksen harjoittama kova leikkauspolitiikka, joka herättää kasvavaa raivoa puoluekentän vasemmalla laidalla. Mutta myös puolueen toimintakulttuuri näyttää kovin erilaiselta kuin vielä edellisen puheenjohtajan Li Anderssonin valtakaudella.

Vasemmistoliitto on liikahtanut Minja Koskelan puheenjohtajakaudella aiempaa jyrkempään suuntaan. Kuva: Jaana Kankaanpää

Anderssonilla on vahvat mielipiteet ja täpäkkä tyyli, mutta tarvittaessa hän myös kykenee sovitteluun ja kompromisseihin. Turkulainen on perinteisen puoluekoneiston broilerikasvattamon läpikäynyt yleispoliitikko.

Minja Koskelan tausta sen sijaan on pienpuolue feministisessä puolueessa. Koskelan johdolla vasemmistoliitto on luisunut laitavasemmistolaiseen ehdottomuuteen. Opposition korpivaelluksessa puolue ei kuitenkaan kykene lainkaan edistämään yhteiskunnallisia tavoitteitaan.