
ADHD:n hoidossa käytettävistä lääkkeistä maksettavat korvaukset jatkoivat viime vuonna voimakasta kasvua, kertoo Kela tiedotteessaan. Korvauksia ADHD-lääkkeistä maksettiin yhteensä 22 miljoonaa euroa. Korvaukset kasvoivat vuoteen 2022 verrattuna noin viisi miljoonaa euroa eli 28 prosenttia.
Viimeisen viiden vuoden aikana ADHD-lääkkeiden käyttö ja niistä maksettavat korvaukset ovat Kelan mukaan kasvaneet merkittävästi. Vuonna 2019 korvauksia maksettiin 41 000 ihmiselle kaikkiaan yli 9 miljoonan euron edestä. Viime vuonna korvausta saaneita oli jo yli 100 000.