Kun perussuomalaisista pullahti suuri puolue, oli vain ajan kysymys, milloin sille ryhdytään keksimään ideologiaa. Populismi ei oikein riitä. Tyytymättömyyden kohteet ovat niin levällään.
Arvokonservatismi oli sopivasti tarjolla, kun kokoomus aatteensa hylkäsi. Vastustajaksi määräytyy liberalismi tai oikeastaan marxilaisuus, joka valtasi Suomen 1960-luvulla.
Pahiten marxilaisuuden saastuttamia ovat kirkko, oikeuslaitos ja media. Mutta nouseva nuoriso on tervettä. Parissa sukupolvessa marxilaisuus on Suomessa unohtunut vaihe ja kansallisvaltio voittaa.
Näin ainakin pahimman kulttuuriradikalismin aikana syntyneet kirjoittajat uskovat. He ovat lukeneet paljon kirjallisuutta uuden maailmanselityksensä pohjaksi.
Jotenkin arvokonservatismi usein kääntyy muukalaisvastaisuudeksi. Kreikasta uusi ideologia ei puhu mitään, ei juuri Timo Soinistakaan. Aatteen sankari on väärinymmärretty nero Jussi Halla-aho.
Professori Timo Vihavainen on sukupolven muita kirjoittajia vanhempi. Hän on ennenkin osoittanut syvää pessimismiä länsimaiden tulevaisuudesta muuttoliikkeen puristuksessa. Hän on kuitenkin oikea historiantutkija, joka osuvasti ennustaa monien hassujen muotipinttymien lahoavan ajan saatossa.
Tiedetoimittaja Marko Hamilo toteaa itsekin olevansa käännynnäinen, entinen kulttuuriliberaali, joka tutustui Halla-ahon aatteisiin ja heräsi kuin Saulus Paavaliksi.
Hän rohkaisee perussuomalaisia reippaaseen vuoropuheluun perivihollisen, Helsingin punavihreän mediakuplan kansa.
Pekka Alarotu
Mitä mieltä Suomessa saa olla.
Suvaitsevaisto vs. arvokonservatiivit.
Toimittaneet Timo Vihavainen, Marko Hamilo ja Joonas Konstig. 338 sivua. Minerva.
Marko Hamilo: Punavihreä kupla. Perussuomalaiset ja media.
55 sivua. Suomen perusta.