• MT:n pilapiirros herätti someraivon

    Kriitikoiden mielestä pilakuva kertoo kovenevista arvoista.
    Pilapiirros julkaistiin viime viikon perjantain lehdessä.
    Pilapiirros julkaistiin viime viikon perjantain lehdessä. 
    Uutiset
    21.1.201617:10
    Terhi Pape-Mustonen

    Maaseudun Tulevaisuuden pilapiirros (MT 15.1) herätti runsaasti huomiota. Asiaa kommentoi twitterissä esimerkiksi sosiaalidemokraattisen puolueen viestintävastaava Dimitri Qvintus. Hänestä kuva todisti, että lehti on "todella kaukana työttömien arjesta".

    "Tämä on todella mautonta, pääkirjoitussivulla."

    Piirros sai kritiikkiä erityisesti varhaiskasvatuksessa työskenteleviltä ja vasemmiston ja sosiaalidemokraattien kannattajilta.

    Lehdessä julkaistiin keskiviikkona kansanedustaja Tuula Haataisen (sd.) vastine, jossa pilakuvaa moitittiin turhasta vastakkainasettelusta.

    "Pidän tällaista provosoivaa vastakkainasettelua turhana ja tarkoituksenhakuisena. Kymmenettuhannet perheet ympäri Suomea ovat menettäneet työpaikkansa viime vuosien aikana. Monelle yhteiskunnan tukiverkkoon turvautuminen on ainoa keino selvitä vaikeassa paikassa", Haatainen kirjoittaa.

    "Rakennemuutosten seurauksena myös perinteisesti työttömyydeltä turvassa olleet ammattiryhmät ovat nyt täysin erilaisessa tilanteessa kuin menneinä vuosikymmeninä. Kuka tahansa voi joutua työttömäksi ja työttömyyden pelko palkansaajaperheissä on hyvin yleistä. Tukeen turvautuminen ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä."

    Päätoimittaja Mikael Pentikäinen hämmästelee kohinaa.

    "Jokainen valistunut lukija tietää, että pilapiirros on tekijänsä luomus eikä lehden linja. Pilapiirroksille – kriittisillekin – pitää olla tilaa sanomalehdessä. Pidän hieman erikoisena, että poliitikot lähtevät sanallisesti sättimään pilapiirroksia", Pentikäinen sanoo.

    Tekstiin lisätty päätoimittajan kommentti.

    MT:n pilapiirtäjä Ilkka Toivanen va staa kritiikkiin.

    Artikkelin aiheet
    MT:n pilapiirros
    someraivo
    Maaseudun Tulevaisuus
    kritiikki
    media ja politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle