• kommentti Yhteistyöllä tehoa

    Uutiset
    24.6.201516:00
    Heikki Vuorela

    Yksi keino tehostaa metsätaloutta on suurentaa metsätiloja – tai lisätä yhteistyötä.

    Sen sijaan, että kalustoa rahdataan kunnan laidalta toiselle ja takaisin, voitaisiin työt tehdä yhdellä kylällä yhteen menoon. Säästyisi aikaa, polttoainetta ja rajan toisella puolella odottavan metsänomistajan kärsivällisyyttä.

    Ei se tietenkään ihan niin yksioikoista ole. Jos kone joudutaan joka tapauksessa siirtämään uuteen paikkaan kuorma-auton lavalla, iso osa hyödystä hupenee. Mutta osa palstoista on jopa vierekkäin.

    Pullonkaulaksi tulevat helposti myös tien varren lanssipaikat, joihin puut kasataan tukkirekkaa varten. Ostaja voi estää ongelman noutoaikatauluilla.

    Toinen pullonkaula on teollisuuden halu ja tarve ostaa puuta. Uutta hinkua tulee, kunhan teollisuuden julkistamat uudet investointiaikeet toteutuvat.

    MT:n kyselyn tuloksissa voi näyttää ensi näkemältä nurinkuriselta, että yhteistyöhön on enemmän halukkuutta isoilla kuin pienillä metsätiloilla. Kun katsoo toisin päin, yhteistyö on mahdollisuus aktivoida nimenomaan pieniä metsätiloja, joilla metsän hoito ja puun myynnit muuten jäävät sattumanvaraisiksi.

    Metsänhoitoyhdistyksille yhteistyön järjestäminen on mahdollisuus tarpeellisuutensa osoittamiseen ja jäsenten kohtaamiseen.

    Heikki Vuorela

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    metsätilat
    yhteistyö
    metsänhoitoyhdistykset
    puukauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria